Ilmatieteen laitos – Elokuu harvinaisen pilvinen, kesä viileä

Elokuun keskilämpötila oli melko tavanomainen johtuen viileistä päivistä ja
lämpimistä öistä. Koko kesä oli laajalti harvinaisen viileä.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuu oli keskilämpötiloiltaan
laajalti lähellä tavanomaista. Ainoastaan Pohjois-Karjalassa kuukausi oli
keskimääräistä lämpimämpi. Elokuussa vallinneen suursäätilan vuoksi
lämpimimmät ilmamassat pysyttelivät Suomen etelä- ja itäpuolella.

Elokuu oli monin paikoin harvinaisen pilvinen. Pilvisyyden vaikutus näkyi
osittain päivän ylimmissä lämpötiloissa, jotka olivat etenkin maan etelä-
ja länsiosassa tavanomaista viileämpiä. Yöt olivat sen sijaan suurimmassa
osassa maata tavanomaista lämpimämpiä, Pohjois-Karjalassa jopa harvinaisen
lämpimiä. Näin ollen lämpimät yöt kompensoivat viileiden päivälämpötilojen
vaikutusta keskilämpötilaan.

Elokuun lämpimin päivä oli 12. päivänä, jolloin lämpötila kohosi maan
etelä- ja itäosassa laajalti 25 asteen tuntumaan. Kyseisenä päivänä
mitattiin kuukauden ylimmäksi lämpötilaksi Helsinki-Vantaan lentokentällä
26,0 astetta. Samana iltana Kiira-rajuilmassa paikannettiin maan etelä- ja
itäosassa yhteensä yli 6 000 maasalamaa ja etenkin Uudenmaan ja
Kymenlaakson alueella oli myös runsaasti tuulivahinkoja.

Elokuun sademäärä oli suuressa osassa maata vähän tavanomaista suurempi.
Eniten sadetta kertyi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan tienoilla, jossa
elokuun sademäärä oli paikoin harvinaisen suuri eli toistuu noin kerran 10
vuodessa. Kuukauden suurin sademäärä 149,5 millimetriä mitattiin Puolangan
Kotilassa. Kuukauden pienin sademäärä 43,3 millimetriä mitattiin sen sijaan
Rovaniemellä.

Kesän ylin lämpötila mitattiin Utsjoella

Kesä (kesäkuu-elokuu) oli keskilämpötiloiltaan maan etelä- ja keskiosassa
laajalti harvinaisen viileä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan
keskilämpötila poikkesi monin paikoin yli asteen tavanomaisesta. Maan
pohjoisosassa kesän keskilämpötila oli noin 0,5 astetta tavanomaista
viileämpi. Kesä oli monin paikoin harvinaisen pilvinen, Pohjanmaalla ja
Lapissa paikoin poikkeuksellisen pilvinen, mikä osaltaan selittää viileitä
lämpötiloja.

Päivittäiset ylimmät lämpötilat olivat tänä kesänä keskimäärin kuudenneksi
kylmimmät 1960-luvun alusta lukien, mikä on melko harvinaista.
Lämpötiloiltaan erikoisesta kesästä kertoo myös se, että koko maan kesän
korkein lämpötila 27,6 astetta mitattiin 28. heinäkuuta Utsjoella. Tätä
alempi kesän ylin lämpötila on viimeksi mitattu vuonna 1976.

Hellepäiviä, jolloin lämpötila kohosi yli 25 asteen, mitattiin jossain päin
maata yhteensä 19 päivänä. Edellisen kerran yhtä monta hellepäivää oli
kesällä 2015. Oulunsalon Pellonpään sekä Mikkelin lentoasemalla mitattiin
eniten hellepäiviä, yhteensä viisi. Erityisesti maan keskivaiheilla ei tänä
kesänä ollut yhtään hellepäivää.

Salamoita on elokuun loppuun mennessä paikannettu vain noin 29 000, mikä on
poikkeuksellisen vähän. Ainoastaan vuonna 2015 jäätiin tämän lukeman alle.

Kesän sademäärä oli yleisesti ottaen lähellä tavanomaista, mutta kuten
yleensäkin kesäisin, sateissa esiintyi suurta paikallista vaihtelua.
Harvinaisen paljon sadetta mitattiin etenkin Pohjois-Lapissa.

One thought on “Ilmatieteen laitos – Elokuu harvinaisen pilvinen, kesä viileä

  • 2.9.2017 at 20:22
    Permalink

    Pieni jääkausi tekee tuloaan -ilmastokusettajilla on nyt kiire rahastaa ennenkuin hidasjärkisimmätkin ymmärtävät että ”ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen” on pelkkää suurta huijausta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.