Lounais-Suomessa tutkinnassa useita valepoliisin tekemiä huijaustapauksia

Alkuvuoden aikana Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella on ollut noin 20 tapausta, joissa ihmisiä on erehdytetty esiintymällä poliisina. Suurin osa on jäänyt yrityksen asteelle, mutta joissakin tapauksissa on aiheutettu huomattaviakin omaisuusvahinkoja. Viimeisin tapaus on tullut ilmi tällä viikolla.

Tyypillisesti tapaukset ovat olleet sellaisia, että iäkkäille ihmisille on soitettu ja esiinnytty poliisina. Puhelimitse on tiedusteltu pankkikortin tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia. Tiedustelun verukkeena on ollut jokin pankkikorttiin tai -tiliin liittyvä rikostutkinta. On voitu esimerkiksi ilmoittaa, että poliisi epäilee korttia kopioiduksi ja siksi poliisi pyytää kortin tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia käyttöönsä.

Poliisi muistuttaa, että poliisi ja pankit eivät ikinä pyydä näitä tietoja puhelimitse. Salaisiksi määriteltyjä pankkitietoja ja -tunnuksia ei koskaan pidä kertoa tai luovuttaa, vaikka joku niitä kysyisi.

Poliisi vetoaakin omaisiin ja muihin tahoihin, jotka ovat ikäihmisten kanssa tekemisissä, että ilmiöstä keskusteltaisiin. Heitä olisi muistutettava siitä, että pankkikortteja tai niihin käyttöön liittyviä tietoja ei saa luovuttaa kenellekään. Ei vaikka pyytäjä sanoisikin olevansa poliisi.

Tapahtuneista rikoksista tai niiden yrityksistä tulee ilmoittaa poliisille mahdollisimman pian, vaikka taloudellista menetystä ei aiheutuisikaan. Kaikki tieto on poliisille tärkeää valepoliisirikosten selvittämiseksi ja estämiseksi.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.