Bernerin työryhmä: Vanhoihin autoihin uudet moottorit päästötavoitteisiin pääsemiseksi – Bensan hintaan roima korotus

Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan Anne Bernerin vetämän päästövöhennystyöryhmän keinoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi ovat muun muassa bensan litrahinnan lähes 10 sentin korotus, romutuspalkkiojärjestelmän palauttaminen, sähköautojen hankintatuki sekä vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvon laskeminen.

Työryhmässä on keskusteltu myös latauspisteverkoston laajentamisesta marketien ja uimahallien edustalle. Lisäksi esille on tullut tuki vanhojen autojen moottorien vaihtoon vähäpäästöisimmiksi. Tuki voitaisiin toteuttaa ajoneuvoveroa laskemalla kyseisen ajoneuvon osalta.

Bernerin työryhmä on parlamentaarinen eli siinä on vähintään yksi edustaja jokaisesta eduskuntaryhmästä.

Työryhmän pitäisi päästä ensi vuoden helmikuuhun mennessä yhteisymmärrykseen siitä, millä toimenpiteillä liikenteen päästöjä vähennetään. Työryhmän piti antaa väliraportti viime perjantaina, mutta se peruttiin.

Autoliitto kummastelee

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen tyrmää ajatuksen Talouselämässä.

– Hulluinta on se ajatuksenjuoksu, miten työryhmä on ajatellut siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Jos Helsingin Sanomissa viikonloppuna ollut tieto pitää paikkansa, että yksi vaihtoehto olisi autonomistajien kannustaminen autojen moottorien vaihtamiseen vähäpäästöisempiin ajoneuvoveroporkkanalla, niin se hulluinta mitä olen kuullut pitkään aikaan. Ei ole mitään järkeä vaihtaa moottoria viiden tonnin autoon, Nieminen jyrähtää.

– Ongelman juurethan ovat EU:n Suomelle vuonna 2016 asettamissa päästövähennystavoitteissa, jotka yllättivät virkamiehet ja hallituksen. Siinä missä Suomelle asetettiin 39 prosentin vähennystavoite, esimerkiksi Puolan ja Kroatian vähennystarpeeksi komissio asetti seitsemän prosenttia. Suomessa suurin päästökaupan ulkopuolisten päästöjen aiheuttaja on liikenne 39 prosentin osuudella, Nieminen taustoittaa.

Lähteet: HS, TE

Katso myös:

 

35 thoughts on “Bernerin työryhmä: Vanhoihin autoihin uudet moottorit päästötavoitteisiin pääsemiseksi – Bensan hintaan roima korotus

  • 24.8.2017 at 08:53
    Permalink

    Aivot tuolle akalle pitäisi asentaa, vaihto ei onnistu koska entisiä ei ole!

    Reply
    • 25.8.2017 at 18:45
      Permalink

      Olen täysin samaa mieltä!

      Reply
  • 24.8.2017 at 08:59
    Permalink

    ”– Ongelman juurethan ovat EU:n Suomelle vuonna 2016 asettamissa päästövähennystavoitteissa, jotka yllättivät virkamiehet ja hallituksen”

    Juurikin näin… EU:n asettama tavoite…
    Siellä olisi muuten kansalaisaloite eu:sta eroamiseksi… käykäähän allekirjoittamassa tänään alkoi nimienkeruu…
    Suomella menee aika heikosti tällätavoin eu:n alaisuudessa, poliitikkomme hamuavat sitä hyväpalkkaista eu-virkaa ja pettävät kansansa saadakseen sen virkansa. Vaalilupauksetkin alkaisi pitämään paremmin, kun ei olisi enään sitä hillotolppaa odottelemassa, jonne voi paeta vihaisia äänestäjiä ( esimerkkejä on aina käteisestä, stubbelosta, iso-timoon ja tulevaisuudessakin lisää on sinne haluamassa).
    Osallistukaa ihmiset !

    Reply
    • 25.8.2017 at 21:35
      Permalink

      Hyväpalkkainen virka ministerin ja kansanedustajatyön jälkeen on lahjontaa. Soini on hyvä esimerkki jossa hänelle on tarjottu 2015 ennen hallitukseen menoa pankkiirin virka kunhan kääntää takkinsa, ja niinhän Soini teki. Selvää lahjontaa tälläiset palkkiovirat, olkoon se sitten Suomessa tai euroopassa.

      Reply
  • 24.8.2017 at 09:41
    Permalink

    Berner on kaukana tavallisen työssä käyvän ihmisen elämästä, missä jokainen euro on lujassa. Ympäristöasiat ovat tärkeitä asioita, mutta ei vain ole rahaa ostaa yhtäkkiä sähköautoa tai vastaavaa. Kyllä minäkin ajaisin hybridillä tms. jos saisin Bernerin palkan ja edut.

    Reply
  • 24.8.2017 at 10:39
    Permalink

    Aivan hullua mutta Berneriltä ei voi muuta odottaa. Hänellä on sidosryhmiä jotka haluavat hyötyä tilanteesta. Muistakaa ensi vaaleissa, Berner ja Keskusta haluavat lopttaa autolla ajamisen. Tietyt työt kyllä jäävät tekemättä kun autoa ei voi käyttää mutta se on Bernerin linja.

    Reply
  • 24.8.2017 at 14:31
    Permalink

    On taas saatana sellaisia suunnitelmia että huh huh!
    Eikö tuonne eduskuntaan pitäisi säätää joku vähimmäisälykkyys, vähintään Mensan jäsenyys?
    Kaikenlaiset pelle-hermannit siellä sählää.

    Reply
  • 25.8.2017 at 01:35
    Permalink

    Jaaha. Loppuu sitten köyhän työssäkäynti. Ei kannata enää 1500 € käteen jäävällä palkalla autoa pitää jos bensa olisi vielä kalliimpaa. Paremmin tienaa kun menee loirimaan johonkin täyshoitolaan puhumaan hoonosoomia.

    Reply
  • 25.8.2017 at 11:01
    Permalink

    Ongelman juuri on Berner ja muut päättäjät Suomessa.

    Miten pääsemme eroon heistä?

    Tällaisia oman kansan puukottajia, pettureita ei pidä sietää enää hetkeäkään.

    Ongelman ratkaisuun on rauhanomainen keino ja se toinen keino.

    Todennäköisesti joudumme sen tilanteen eteen että jälkimmäinen keino jää ainoaksi vaihtoehdoksi lopulta.

    Ministereiden terveydentilasta kuuluisi saada raportti kuten presidentin terveydentilasta.

    Jokaiselle joka on seurannut ministeri Bernerin edesottamuksia, on selvää että hän kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

    Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä.

    Narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute.

    Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:

    1.suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
    2.keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
    3.uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
    4.vaatii korostunutta ihailua;
    5.mielestään oikeus erityiskohteluun;
    6.muiden hyväksikäyttö;
    7.empatian puute;
    8.kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä);
    9.ylimielisyys ja röyhkeys.

    MINISTERI BERNER KÄYTTÄYTYY KUIN ALAMAAILMAN VALLANHIMOINEN PSYKOPAATTI. HÄN IHAILEE SUURIA RIKOLLISIA HÄNEN KOTONA ON TUNNETUN MAFIAPÄÄLLIKÖN MUOTOKUVA SEINÄLLÄ. HÄN ELÄÄ KAKSOISELÄMÄÄ JA PYRKII SOVELTAMAAN ELOKUVISTA TUTTUJEN RIKOLLISTEN OTTEITA OMAAN ELÄMÄÄNSÄ.

    Ministeri Bernerin oikea paikka olisi mielisairaalassa eikä liikenneministeriössä.

    Reply
  • 25.8.2017 at 14:19
    Permalink

    Miten niin ”oman kansan”? Hänethän tuotiin tänne Sveitsistä ja muutenkin kuulemma kansainvälistä taustaa hänellä. Suomi siis on sitoutunut jollekin Afrikkalaiselle maalle maksamaan hyvitystä siitä, että saamme ajaa autolla. Afrikkalainen maa tai siis sen omistamat suurkonsernit kaatavat ryöstönomaisesti metsää, mutta koska maa on ”köyhä” (vaikka on huikeat luonnonvarat), niin Suomi maksaa. Suomi maksaa myös vastuullisesta ja uudistamisella korvattavasta metsänkaadosta ”sinne jonnekin” eli banaanimaata johtavalle pikkupampulle ja eliitille sekä etenkin heidän isännilleen eli kv. pankkimafialle ja finanssieliitille yms.

    Ja ihan turhaan, koska hiilidioksidi on vain eduksi luonnolle.

    Reply
  • 25.8.2017 at 15:28
    Permalink

    Kaikkia ne ossaaki esittää, kyllä tuollaisen esityksen tekijän pitäisi itse osata ottas yhteyttä lääkäriin sillä uskoisin että aihetta olisi, taas yritetään lyödä näitä jotks asuvat syrjäsdudulla ja ilmeisesti koko hallitus voimakkaasti mukana tyhjentämässä syrjäseutuja ja näyttää ettei perussuomalaisetkaan jouda tähän kantaa ottamaan menee koko aika maahanmuuttajien ja puolueen sotkujen selvittämiseen ja kansalaisten asiat unohtuvat

    Reply
  • 25.8.2017 at 15:33
    Permalink

    No tekniikan ihmisenä sanon, että se ei ole mahdollista! Uusi moottori ja sen hinta uuden ja vanhan sähköjärjestelmän yhdistäminen ei puolissakaan tule onnistumaan ja tulee olemaan aivan liian kallista. Miksi ajattelevat tällaista jos eivät ymmärrä tekniikkaa?? On aivan eri asia survoa jokkisautoon eri mylly, kun ei isommin tarvitse murehti sähköistä yms, kunhan muuten pelaa. Ihan tämän Berneri takia jo pelkästää pitäisi vaihtaa hallitus, kun kylmää tuo tietämättömyys ja maalaisjärjen tai järjen puttumattomuus yleensäkin. Huh huh Sipilä mitä olet sinne valinnut ja ministeriksi asti, uskomatonta ammattitaidottomuutta.

    Reply
    • 28.8.2018 at 20:52
      Permalink

      Aika paha loukkaus aasia kohtaan…

      Reply
  • 25.8.2017 at 16:03
    Permalink

    Eikö tuon pääkopassa ole järjen hiventäkään kun jatkuvasti tuo esille mitä typerimpiä juttujaan?
    Olisiko tuonkin aika miettiä tarkemmin mitä suustaan päästelee kun aina vain hullummaksi menee tuon jutut?

    Reply
  • 25.8.2017 at 16:05
    Permalink

    Vaikka Berneriä kiristelisi ylhäältä ja alhaalta ja paikkailisi keskeltä niin ei se paremmaksi muutu. Jos on susi syntyessään niin sitä on koko elämänsä. Samoin on autojen laita.

    Aikaisemmat kaasutinmoottorilla varustetu autot ovat niin taloudellisia että ruiskumoottori eivät koskaan pääse edes lähelle samoja kulutuslukemia. Syitä on muutamia:

    – kaautinmoottori ei tarvitse sähköä toimiakseen. Sen sijaan ruiskutinmoottori tarvitsee sähköä 8-12A joka tuotetaan auton laturilla. Jo tämä seikka yksitään takaa ettei ruiskumoottori koskaan yllä kaasutinmoottorin polttoainelukemiin.

    – kaasutinmoottoreissa on imuilman esilämmitys pakosarjan hukkalämmöllä. Moottoriin menevä ilma saa lämetä ain +65 asteeseen asteeseen asti ennenkuin se huonontaa palamista. Uusissa autoissa ei ole tätä ominaisuutta vaan imuilma imetään jääkylmänä moottoriin jolloin palaminen heikkenee. Tämäkin on asia joka takaa ettei uudempi ruiskumoottori koskaan pääse kaasutinmoottorin hyötysuhteesen.

    – kaasutinmoottorin polttoaineen syöttö perustuu virtaukseen eli alipaineeseen. Siksi kaasutinmoottorissa polttoaineen syöttö moottoriin ei ole suoraan riippuvainen kaasupolkimen asennosta, eikä moottorin kierrosluvusta (kiihdyttäminen, moottori jarrutus, tasainen ajo). Ruiskujärjestelmä pystyy parhaimmillaan emuloimaan lähelle luonnonvakioilla toteutettua optimaalista poltoaineen syöttöä, muttei koskaan pääse siihen. Tämäkin on asia jonka vuoksi uudet moottorit eivät ole koskaan niin taloudellisia kuin kaasutinmoottorit.

    – kaasutinmoottoreissa on käsi- tai automattiryyppy. Käsiryypyllä voi säätää kylmän moottorin polttoaineen syöttöä niin, että kun pääsee tasaiseen vauhtiin, ryypyn voi ottaa pois päältä. Ruiskumoottori ”ryypyttää” niin pitkään kunne moottorin veden lämpö on tietyllä tasolla ja katalysaattori on oikean lämpöinen. Tämäkin on asia jonka johdosta ruiskumottori ei koskaan ole yhtä taloudellinen kuin kaasutinmoottori.

    Mitä tulee nykymottoreihin niin ne eroavat rakenteellisesti aikaisemmista moottoreista. Nykyisin moottorien kiertokanget ovat lyhyempiä jotta moottorista saataisiin ”matalampi”. Jolla ei ole mitään merkitystä koska ajoneuvon pikkipinta-ala ratkaisee ilmanvastuksen CV-arvon kanssa. Mutta kun ajattelee tilannetta että kampiakseli on 90- tai 180-asteen kulmassa ja piirtää siitä vapaakappalekuvannon, niin ymmärtää miksi nykyisissä moottoreisas sylinterin seinämät kuluvat eikä tehoa ole kuin paperilla. Ja varsinkin sen miksi polttoaineen kulutus on niin suurta. Kaasutinmoottori 75hv:llä varustettuna antaa enemmän tehoa pyöriin kuin nykyinen 130hv moottori. Mutta kuluttaa vain osan polttaineesta. Esim. Opel Kadett E, kuluttaa seka-ajossa 5.6 litraa sadalla kilometrillä. Mikä nykyautoista pääsee edes alle 10 litran kulutuksen? Tai Saab 900GLS kuluttaa 7.9 litraa sadalla kilometrillä jos keskinopeus on 170km/h. Paljonko nykyautot kuluttavat samalla keskinopeudella? 22-25 litraa??

    Nykymoottoreiden rakenne on mennyt optimaalisesta -80 luvun lopusta ja -90 alusta niin pahasti metsään että oikein ihmetyttää miten kaikki autoteillisuuden insinöörit voivat olla joko niin tyhmiä tai samassa salaliitossa mukana?

    Jos ajoneuvojen polttoaineen kulutusta haluttaisiin vähentää (mutta sitähän ei haluta koska samat tahotomistavat sekä energian että ajoneuvotehtaat), niin toteutettaisiin autojen ilmastointi absorbio periaatteella. Silloin jokaisesta ajoneuvon jäähdytyksestä säästettäisiin kompressori sekä sen tarvitsena teho polttoaineen kulutuksessa. Tällöin ajoneuvot saataisiin viileiksi moottorin hukkalämmöllä. Ja sitä kylmä-energiaa olisi 3-5 kertaa enemmän kuin nytkyisin kompressori pohjaisilla ratkaisuilla.

    Etsikää internetistä Citroen Air. Se oli konsepti joka olisi pudottanut polttoaineen kulutuksen 1/3-osaan. Auto kiellettiin välittömästi ja konsepti pistettiin jäihin. Ja ajoneuvosta ehdittiin rakentamaan jo prototyypitkin. Eikä niitä rakenneta ennenkuin piirustusludalla ja talousviisaiden exceleissä rakentaminen ja tuotannon aloittaminen näyttää erinomasita voittoa. Siksi urbaanit legendat ”yhden komponentin kalliista hinnasta” voi ampa alas samantien. Hydrauli-akku olisi oikeasti tapa säästää polttoainetta ja pienentää päästöjä kaupungeissa. Mutta sitä ei saanut tapahtua.

    Ja kukas se kehitti liikennevalot? Öljy-yhtiöt…

    Reply
    • 25.8.2017 at 19:59
      Permalink

      Erinomainen kommenntti!

      Reply
    • 11.9.2017 at 14:32
      Permalink

      Ihan vaan muutaman höpöhöpöjutun oikaistakseni….

      ”kaautinmoottori ei tarvitse sähköä toimiakseen.”
      -Ei pidä paikkaansa vaan se dieselmoottori ei tarvitse sähköä toimiakseen. Sytytysvirta on sähköä bensiinimoottoreissa oli polttoaineen syöttö toteutettu kaasuttimella tai ruiskulla.

      ”Sen sijaan ruiskutinmoottori tarvitsee sähköä 8-12A joka tuotetaan auton laturilla. Jo tämä seikka yksitään takaa ettei ruiskumoottori koskaan yllä kaasutinmoottorin polttoainelukemiin.”
      -Niin kyllähän se on todettu jo 80-luvulla, että elektronisella polttoaineen ruiskutuksella saadaan enemmän tehoa samalla polttoainemäärällä johtuen tarkemmasta ilma-polttoaine seoksesta sekä sen säätämisestä kierronopeuden muuttuessa. Ruisku vs kaasutin googlettamalla löydät enemmän aiheesta tietoa eikä tarvitse keksiä päästä mitään amppeerilukuja.

      ”Kaasutinmoottori 75hv:llä varustettuna antaa enemmän tehoa pyöriin kuin nykyinen 130hv moottori.”
      -Moottoreiden teho mitataan pyöristä ja kyse on maksimitehosta.

      ”Mutta kuluttaa vain osan polttaineesta. Esim. Opel Kadett E, kuluttaa seka-ajossa 5.6 litraa sadalla kilometrillä.”
      -Esimerkkisi autossa ei ole kaasutinta vaan polttoainesyöttö on toteutettu ruiskulla ja laitehan on 75 hevosvoimainen 1.6i valmistettu vuosien 88 – 91 välillä. Kaasutinversioissa on suurempi kulutus ja vähemmän tehoa.

      ”Mikä nykyautoista pääsee edes alle 10 litran kulutuksen?”
      -Suomessa myytävistä henkilöautoista suurinosa. Alempana esimerkkinä katumaasturi.

      ”Tai Saab 900GLS kuluttaa 7.9 litraa sadalla kilometrillä jos keskinopeus on 170km/h”
      -Kyseisen ajoneuvomallin valmistajan ilmoittama maksimi kulkunopeus on 170km/h. Siinä on 108hv, kokonaismassaa 1600kg ja tuplakaasutin niin et kyllä pääse tuohon kulutukseen kuin hinauksessa.

      ”Etsikää internetistä Citroen Air. Se oli konsepti joka olisi pudottanut polttoaineen kulutuksen 1/3-osaan. Auto kiellettiin välittömästi ja konsepti pistettiin jäihin.”
      -Höpsis pöpsis sitä ei ole missään kielletty vaan Citroen Air oli floppi ja paineilmakäyttöinen bensa-hybridi olisi ollut liian kallis toteuttaa joten PSA luopui kehitystyöstä ja keskittyi todellisiin vaihtoehtoihin kuten esimerkiksi myyntiin tuleva katumaasturi:

      http://www.citroen.fi/citroen-aircross-konseptiauto-harvinaislaatuinen-persoonallisuus-katumaastureiden-joukossa/

      Huomioi tuosta polttoaineen kulutus 1,7 litraa / 100 km ja kiihtyvyys 0-100 4,5s.

      ”Siksi urbaanit legendat ”yhden komponentin kalliista hinnasta” voi ampa alas samantien.”
      -Niin, kehityskustannukset 500 miljoonaa euroa + projektin johtaja lopetti ( Karim Mokaddem ) + 300 barin kaasutankit + hydraulimoottori + kallis erikoisvaihteisto + ei pärjää kilpailussa bensa-sähkö hybrideille… nuo ovat osa niitä oikeita syitä projektin kaatumiseen.

      ”Hydrauli-akku olisi oikeasti tapa säästää polttoainetta ja pienentää päästöjä kaupungeissa.”
      -Oikeasti tapa säästää polttoainetta ja pienentää päästöjä kaupungissa on estää polttomoottoriajoneuvojen käyttö kokonaan ja pistää kansa polkupyöräilemään. Kansaa vaan ei moinen kiinnosta. ja tämä olisi päättäjienkin syytä huomioida.

      Reply
  • 25.8.2017 at 19:12
    Permalink

    Köyhän liike loppuu, muuta se kait on tarkoituskin. Suomen pääglobalistin ajama kehitys suunta ja varmaan päätetty viimeisessä Bilderberg kokouksessa.

    Reply
  • 25.8.2017 at 19:16
    Permalink

    Vainiin että uudet moottorit hmm. Berner rahoittaa silloin kyllä.. Bensan hintaan —> aina toitotetaan 95 oktaanin tai dieselin hinnankoroitukseen…. osa autoilioista käyttää 98 oktaanista kun se halkutin etanoli ei toimi moottorissa joten voisi myös mainostella muitten joukossa myös 98oktaanisen bensan hintaakin vaikka toisaalta siitä paljoa haittaa ole se mitä tarvitsee liikkua niin ostan mielellään siihen bensaa vaikkakin maksaisi mitä.

    Reply
  • 25.8.2017 at 19:52
    Permalink

    Berner voi tulla vaihtaan mun öljyt jos tiedätte mitä tarkoitin 😉

    Reply
  • 25.8.2017 at 21:26
    Permalink

    Klaus Bremer muistaakseni ehdotti jo vuosia sitten, että vähän kuluttavien autoje ( pienempien) autojen veroa olisi laskettu. VVM tyrmäsi ajatuksen ,koska polttoaineveroa saadaan kerättyä vähemmän. Vaikka bensa maksaisi mitä, se ei sinällään vähennä päästöjä, kyllä ratkaisu löytyy enemmänkin tekniikasta. Verotuksella voidaan suosia vähäpäästöisiä autoja, jotta autojen ostajat siirtyisivät niihin.

    Reply
  • 25.8.2017 at 22:02
    Permalink

    Hölmölän touhua Berneriltä taas, tyhmin ja typerin aivopieru taas vaihtaa moottorit vanhempiin autoihin. Yksinkertaisempaa lisätä E85 viinapensaa tankkiin. Itse olen ajanut jo viisi vuotta 2000 luvun alussa valmistetulla Ooppelilla ja tankkaan joka kerta 2 osaa viunapentsiiniä ja 1 osa 95 oktaanista pentsiiniä. Sillä lähes 20 vuotta vanha kärry kulkee ja hyvin. Edes talven pakkasilla ei ole ongelmaa. Ainut propleema on, olen kaksi kertaa koittanut katsastaa auton siten, että tankissa on viinapensaa, ei mene läpi koska päästöillä on alaraja myös ja päästöt on liian puhtaat. Niitä ei vain ole. Vähäiselläkin määrällä viinapensaa tai tenttua kone käy puhtaasti ja etanoli antaa lisähappea bensiinin hiilivedyille, jolloin moottorissa tapahtuva palaminenkin on tehokasta ja puhdasta. Tämäkin vain osoittaa että koko päästötouhu on helekutin suurta kusetusta. Kokeilkaapa!

    Reply
  • 26.8.2017 at 01:41
    Permalink

    Pitäiskö lähteä korjaamaan tilannetta sieltä EU:n päästökauppasopimuksen suunnasta missä kohtaa homma mennyt persiilleen?

    ”– Ongelman juurethan ovat EU:n Suomelle vuonna 2016 asettamissa päästövähennystavoitteissa, jotka YLLÄTTIVÄT virkamiehet ja hallituksen. ”

    Reply
  • 27.8.2017 at 16:58
    Permalink

    ei voi olla totta .onko tuo nainen ihan poissa .taitaa olla sahajauhot aivojen tilalla.helsingissä ja isoissa kaupnkeissa missä yleiset kulkuneuvot pelittää.sieltä se autoilu pois niin päästöt vähenee.julkisia liikkennevälineitä kulkee joka 15min.täällä syrjässä ei kulje etes linja-auto.hullu akka.

    Reply
  • 27.8.2017 at 19:42
    Permalink

    No niin,nyt tuo eukko on sevonnut sitten lopullisesti.

    Reply
  • 27.8.2017 at 19:50
    Permalink

    jess meen heti huomenna ostaan mun tonnin ooppeliini kolmen tonnin uuden moottorin

    Reply
  • 27.8.2017 at 19:57
    Permalink

    Juu,tuo ämmä tarviis lykätä vittuun takas ja nussii uuden kerran,tai voi olla parempi olla nussimatta.

    Reply
  • 27.8.2017 at 22:17
    Permalink

    hyvä lehmän ammua kosk itellä on autoetu ei tarvii maksaa mitään ku kuskataan paikasta A paikkaan B ilman että joutuis maksamaan ite

    Reply
  • 10.9.2017 at 20:26
    Permalink

    Eipä tarvitse sitten enään käydä töissä.

    Reply
  • 28.8.2018 at 11:55
    Permalink

    Puola, Unkari, ja muut uudet eu maat ovat pelkkiä riippakiviä, jotka pitäisi saada heti eusta pois viemästä meidän työpaikkoja, ja maksattaa kaikki takaisin, mitä sinne ollaa rahaa kaadettu.

    Reply
  • 28.8.2018 at 21:44
    Permalink

    Uus moottori no hinta voi olla 4000 – 6000e ja sille vaihtotyö jonka hinta on 1500 – 2000e
    Kuin monella edes työllä käyvällä on tämä summa? Toi berner on kyllä ihan vääräs työs, nakkikioski olisi se oikea paikka. Polttoaineen hinnan nousu ei muuta mitään muuta kuin, sen että harmaatalous kasvaa, myös monet muut superviisaiden päätyäjien superviisaat ideat edistää tätä ilmiöö.
    Onko berner jo mukana nyt moottoribisneksessä kun tollasia väläyttelee, muutahan se ei tee kun kerää pottia liiveihin kuten kaikki minisyerit ja kansanedustajat jotka edustavat sitä ”omaa” kansaa argadianmäellä. Älkää äänestäkö hyvät ihmiset ketään, hajoittakaa hallitus näillä tavoilla ja sen uudelleen muodostuminen samoista taivaspaikkoja myyvistä populisteista.

    Reply
  • 29.8.2018 at 18:19
    Permalink

    Kommentit ovat melko lailla asteikon alapäästä eivätkä itse päästövähennyksistä. Harmillista kiihkoilua ja henkilöön menevää asiattomuutta.

    Totuus asiassa on se, että liikenteen päästöt ovat monin tavoin haitallisia terveydenkin kannalta eikä pelkästään ilmaston kannalta. On melko ajattelematonta vastustaa kehitystä ja heittäytyä surkeammaksi kuin onkaan. Jos olisimme aikanaan hirttäytyneet ajatuksissamme höyryveturien ihannointiin ja dieselverurien vastustamiseen, olisimme vieläkin huonommassa taloustilanteessa. Muumioituminen ja museoituminen ei auta, on haettava kansainvälistä liieketoimintaa ja uutta työtä Suomeen.

    Yhteiskuntamme on parlamentaarinen demokratia, jossa vallitsee sananvapaus ja sitä kannattaakin käyttää järkevästi ja rakentavasti. Ministeri tekee virkavastuullaan olevia asioita ja päätösehdotuksia, jotka keskustellaan ja päätetään lopulta Eduskunnassa.

    Rauha vaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.