Liikenne- ja viestintäministeriö: Tieverkon korjausvelan kasvu on saatu pysäytettyä

Liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen tarkoitettu 600 miljoonan euron lisäraha vaikutti jo ensimmäisenä vuonna. Vuosina 2016-2019 rahoituksen turvin korjataan väyliä, jotka palvelevat työmatkaliikennettä sekä elinkeinoelämän kuljetuksia ja parantavat liikenneturvallisuutta.

– Hallituksen tavoitteena on saada liikenneverkko sellaiseen kuntoon, että se vastaa asiakkaiden tarpeisiin ja voi toimia tehokkaana kasvun alustana. Lisärahoituksella on nyt pysäytetty korjausvelan kasvu ja tienkäyttäjien ajokustannukset ovat laskeneet 10 miljoonalla eurolla säästyneinä aika- ja ajoneuvokustannuksina. Lisäksi toteutetut toimenpiteet parantavat kaikkien väyliä käyttävien turvallisuutta ja ympäristöä, kertoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Korjausvelkaohjelman toteuttaminen on lähtenyt tehokkaasti käyntiin ja vuonna 2016 töitä tehtiin jo 90 kohteessa.

– Toteutettavia hankkeita on ollut laajasti ympäri Suomea ja ne perustuvat aidosti niihin tarpeisiin, joita liikenneverkon käyttäjillä, kuten elinkeinoelämällä on ollut. Korjaushankkeet ovat työllistäneet erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä ympäri Suomen. Lisäksi on saatu käyntiin useita älykkään väyläomaisuuden kehittämishankkeita, joilla tuetaan uusien liikenteen palveluiden syntymistä ja liikenteen sujuvuutta, kommentoi ministeri Berner.

– Aloitimme parantamistyöt niistä kohteista, joista suunnitelmat olivat valmiina. Tästä syystä ensimmäisenä vuonna tehtiin paljon päällystystöitä. Määrärahasta käytettiin 97 % eli 92 miljoonaa euroa ja teiden päällystysohjelman pituus kasvoi 20 % vuonna 2016, sanoo Liikenneviraston johtava asiantuntija Vesa Männistö.

Tänä vuonna 2017 käynnissä on jo kohteita, jotka vaativat enemmän suunnittelua. Mittavimpia kohteita ovat rautateiden turvalaitteiden uusiminen sekä Jännevirran silta. Kunnossapidossa pyritään pitkäaikaisiin vaikutuksiin.

– Ohjelmaan valikoitui asiakastarpeiden perusteella muutamia merkittäviä korjauskohteita, joihin normaalisti ei ole varaa. Nyt olemme saaneet tehtyä teille paksumpia päällystekerroksia ja rakenteellisia korjauksia, jotka kestävät pidempään. Hyvässä kunnossa olevan liikenneverkon hoito ja ylläpito tulevat halvemmaksi, Männistö kertoo.

Rataverkon korjauskohteet parantavat junaliikenteen täsmällisyyttä, turvallisuutta sekä kuljetusten kustannustehokkuutta. Raakapuuterminaalien kunnostamisella ja kehittämisellä on parannettu biotalouden toimintaedellytyksiä.

Meriväylien korjausvelkakohteet näkyvät kauppamerenkulun kuljetuskapasiteetin lisääntymänä sekä turvallisuuden ja toimivuuden parantumisena. Esimerkiksi Saimaan kanavan sulkuporttien uusiminen mahdollistaa pitemmän liikennöinnin leutoina talvina ja suurempien laivojen pääsyn kanavaan.

Ohjelman yhteydessä parannetaan väylänpidon tiedonkeruu- ja analysointityökaluja. Erilaisilla digihankkeilla lisätään liikkujille tarjottavien palveluiden syntymistä ja parannetaan liikenteen turvallisuutta sekä ennakoitavuutta.

Mitä on korjausvelka?

Korjausvelalla tarkoitetaan sitä rahasummaa, joka tarvittaisiin valtion teiden, ratojen ja vesiväylien saattamiseksi nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon. Korjausvelka on tällä hetkellä 2,5 miljardia euroa.

Korjausvelan vähentämiseen on myönnetty lisärahoitusta vuosille 2016-2018 600 miljoonaa euroa, josta 95 miljoonaa euroa kohdistui vuodelle 2016. Tämän lisäksi korjausvelan määrään vaikuttaa positiivisesti väylien kehittämishankkeista perusväylänpitoon vuosille 2017-2019 siirretty 364 miljoonan euron lisärahoitus.

4 thoughts on “Liikenne- ja viestintäministeriö: Tieverkon korjausvelan kasvu on saatu pysäytettyä

  • 15.8.2017 at 12:59
    Permalink

    Tällä ulostulolla on tarkoitus pehmittää veromaksajat hyväksymään seuraava mielipuolinen idea. Eli lähipäivinä saamme kuulla jostain uudesta ”loistavasta uudistuksessa”

    -Katsokaapa vain -näin tulee käymään 100% varmasti.

    Reply
  • 15.8.2017 at 13:48
    Permalink

    Rahat kerätty jo satakertaisesti autoilijoilta. hallitus haaskannu ihan muualle. häkkiin koko poppoo ni alkaa raha riittään!

    Reply
  • 15.8.2017 at 16:14
    Permalink

    Heureka!!! Mikä keksintö. Kun annetaan rahaa tien korjaukseen, se vähentää korjattavia tiekilometrejä ja parantaa pikkuriikkisen jo katastrofaaliseksi kivunneeseen Suomen tieverkon kunnon romahtamiseen, vain siksi, että on paaljoon, paljon tärkeinpiä rahanreikiä männä vuosina kuin autoilusta kerätyn verotuksen kohdentamisen siihen joilta rahat ovat kerättykin. Sillä herrain ja rouvain perse on pohjaton kuilu ja pitäähän maailmaakin parantaa ja halata rohkeasti, sillä kuppahan on jo edennyt aivoihin, joten mitään menetettävää ei siis enää ole. Niin, no. Suomen kansa, mutta niitähän on muutenkin liikaa.

    Reply
  • 15.8.2017 at 18:07
    Permalink

    Voihan vittu mitä valetta. Ei riitä että kehäkolmosen ulkopuolella räsikitään järjettömästi paikkoja sinne tänne ja tämä järjettömyys maksaa maltaita. Paikat irtovat seuraavan talven aikan ja sama jatkuu keväällä, hukkaan heitettyä rahaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.