Oikeusministeri Häkkänen: Turvapaikanhakijoiden oikeusavusta perusteellinen selvitys – ”Tämä on pyhä asia”

Oikeusministeri Antti Häkkänen on päättänyt, että turvapaikanhakijoiden oikeusavusta tehdään perusteellinen selvitys. Häkkänen korostaa, että hyvään lainvalmisteluun kuuluu uuden lainsäädännön vaikutusten ja toimeenpanon huolellinen arviointi ja seuranta.

Kansainvälistä suojelua koskevien asioiden käsittelyä tehostettiin lainmuutoksilla, jotka tulivat voimaan 1.9.2016. Tuomioistuinkäsittelyä ja oikeusavun antamista koskevien muutosten avulla pyrittiin lisäämään toiminnan tehokkuutta ja hillitsemään turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta aiheutuvia paineita tuomioistuinten ja oikeusapua antavien työtilanteelle. Samalla haluttiin kuitenkin varmistaa, että kansainvälistä suojelua hakevien oikeusturva toteutuu. Uudistuksella pyrittiin myös selkiinnyttämään turvapaikka-asioissa avustavien lakimiesten kelpoisuusehtoja ja valvontaa julkisen oikeusavun laadun parantamiseksi.

– Oikeusvaltion ytimessä on jokaisen oikeus saada asiansa käsitellyksi viranomaisessa ja tuomioistuimesta asianmukaisesti. Tämä on pyhä asia. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu myös se, että jokaiselle taataan mahdollisuus saada asiantuntevaa oikeudellista apua asiansa hoitamiseen elämäntilanteesta ja varallisuudesta riippumatta. Viime vuosien poikkeukselliset tapahtumat ja sen johdosta tehdyt muutokset sääntelyssä edellyttävät, että teemme huolellisen selvityksen tehtyjen toimien toteutuneista vaikutuksista, ministeri Häkkänen painottaa.

Nyt käynnistettävää selvityksen tekemistä on valmisteltu oikeusministeriössä jo ennen kesää, ja oikeusministeriö on esittänyt sen ottamista valtioneuvoston yhteiseen tutkimusohjelmaan. Tarkoituksena on selvittää esimerkiksi sitä, miten turvapaikanhakijat ovat saaneet tietoa oikeusapupalveluista, löytäneet palveluja tarjoavat tahot ja ovatko palvelut olleet riittäviä.

– Pidän uuden lainsäädännön vaikutusten ja toimeenpanon arviointia erityisen tärkeässä roolissa. Seuraamme oikeusministeriössä koko ajan turvapaikanhakijoiden oikeusturvan toteutumista. Perusteellisen selvitystyön jälkeen on aika tehdä huolellinen analyysi, jonka jälkeen voidaan arvioida mahdollisia säädösmuutosten tarpeita, ministeri toteaa.

– Uudistuksessa tuotiin turvapaikanhakijoiden oikeusapu kokonaisuudessaan julkisen valvonnan piiriin. Nykyisin turvapaikka-asioissa voi avustaa vain julkinen oikeusavustaja, asianajaja tai lupalakimies. Muutos oli tärkeä sen turvaamisessa, että turvapaikanhakijat saavat aiempaa parempia oikeudellisia palveluja. Nyt käynnistettävässä selvityksessä analysoidaan huolellisesti sääntelyn onnistuminen ja tarvittavat muutokset, toteaa ministeri Häkkänen.

Lähde: Valtioneuvosto

7 thoughts on “Oikeusministeri Häkkänen: Turvapaikanhakijoiden oikeusavusta perusteellinen selvitys – ”Tämä on pyhä asia”

  • 11.8.2017 at 14:46
    Permalink

    Ja tämä maksaa kuinka paljon?

    Reply
  • 11.8.2017 at 15:10
    Permalink

    Niin. Mikään ei tunnu olevan ministerille pyhimpää kuin matujen perseen nuoleminen. Ilmeisesti Häkkäselle pyhyys on allahista eikä Jeesuksesta Kristuksesta.

    Kyllä kantasuomalaiset on poljettu Suomi 100 niin lattian rakoon, kuin olla ja voi!

    Reply
  • 11.8.2017 at 19:17
    Permalink

    Tottakai vapaamuurariveljiä pitää auttaa. Kutsuhuuto ja avunpyyntä veljelle joka on päässyt korkealle paikalle heidän ansiostaan, tuotti tulosta. Veikkaan että loosi nostaa reippaasti hänen arvostustaan.

    Reply
    • 11.8.2017 at 20:12
      Permalink

      Lusiferilaiset Suomen ja kantasuomalaisten tuhoajat.

      Reply
  • 11.8.2017 at 21:42
    Permalink

    Peri kokoomukselainen (nykypolven) pahvipää -poliitikko, joka tyypillinen stubido -replikaatti.
    ”Pyhä asia”!!!???
    Haistakoon matun paskan. Sitä vastoin suomalaisen asia on kaikista epäpyhin tuolle elitistiselle mulkerolle.
    Tuo idiootti on käynyt jo ennen ministerin pestiään käynyt aivopierimässä TV:ssä osoittaen sen, että kyse on täydellisestä mies bimbosta ja kuminaamasta joka horisee mitä sylki suuhun tuo ”omasta päästään”.
    Voi Herra varjele tätä Suomen nykyistä ”herra onnea.”-

    Reply
  • 11.8.2017 at 22:58
    Permalink

    Missäs suomalaisten oikeusturva, sen kuuluisi olla Suomessa PYHÄ ASIA, eikä vapaamuurareiden kukkaron.

    Reply
  • 12.8.2017 at 23:51
    Permalink

    Kaikenlaisia hihhuleita meillä heiluu ministerinpallilla:(

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.