NAACP varoittaa mustia menemästä Missouriin

Yhdysvaltain Missourin NAACP antoi matkustusvaroituksen mustille Missourin osavaltiosta. NAACP on värillisten kansallinen etujärjestö Yhdysvalloissa.

NAACP kertoo, että Missourissa mustat kuskit pysäytetään poliisin toimesta 75% useammin kuin valkoiset ja että Missourin uusi lainsäädäntö tekee todella vaikeaksi tehdä lakijuttuja syrjintää vastaan asuntojen ja työpaikkojen osalta.

Missouri on Yhdysvaltain vaarallisimpia osavaltiota mustille. Kun 100 000 kohden USA:ssa murhattiin vuonna 2013 keskimäärin 4,27 mustille luku oli peräti 16,91. Missourissa mustien luku on Yhdysvaltain osavaltioiden toiseksi korkein, järisyttävä 30,42.

Murhat Missourissa
MurhatutMurhasta pidätetytOsuus väestöstä
Valkoiset37,7%37,7%84,00%
Mustat59,9%62,3%11,7%
Lähde: Missouri State Highway Patrol, 2013



Missourin poliisin 2013 tilastojen mukaan 59,9% Missourissa murhatuista oli mustia vaikka heidän osuutensa osavaltion väestöstä on vain noin 11,7%.

Murhatuista vain alle 37,7% oli valkoisia/latinoja, vaikka valkoisten osuus väestöstä on n. 81% ja latinoiden 3% luokkaa.

Poliisin mukaan 59,3% murhista tehdään kaupungeissa, joiden väkiluku ylittää 250 000 asukkaan rajan ja murhista pidätetyistä 62,3% oli mustia valkoisten/latinojen osuuden ollessa 37,7%.

Murhan tekijä käytti 76,6% tapauksista ampuma-asetta ja 9,7% murhaaja käytti veistä.

Lähteet: MSHP, VPC, Ebony.



5 thoughts on “NAACP varoittaa mustia menemästä Missouriin

  • 3.8.2017 at 08:28
    Permalink

    Murhatuista mustista taas ehkä joku 93% on mustien murhaamia?

    Mielenkiintoista statistiikkaa, kun tutkii asiaa. White on black rikollisuus on lähes olematonta. Black on white taas kukoistaa.

    Reply
  • 3.8.2017 at 09:42
    Permalink

    Mietin että mikähän aikaansai aikoinaa neekereiden radikalisoitumisen? Ennen vanhaan kaikki eli sulassa sovussa ja Amerikka kukoisti, jos se nyt koskaan on kukoistanut. Sitten neekerit ryhtyivät pahoinpitelemään valkoisia ja käyttämään huumeita sekä lonnimaan kaduilla työttöminä ja vaatimaan samaa elintasoa kuin valkoisilla on. Ja sitten alkoi väkivalta ja lähes sisällissodaksi kuvattava tapahtumaketju.

    Mutta missä vaiheessa neekerit radikalisoituivat ja mikä sen aiheutti? Onko amerikalla mahdollisuutta palata entiseen?

    Reply
  • 3.8.2017 at 11:30
    Permalink

    Taitaa olla neekereiden murhaajat kaikki toisia neeekereitä.

    Reply
  • 3.8.2017 at 13:39
    Permalink

    Yhdysvalloissa neekereiden radikalisoitumisen ja muiden vähemmistöjen siinä mukana aihettivat juutalaiset, jotka aivan todistettavasti villitsevät katkeruutta valkoista rotua vastaan syyttämällä heitä ylivallasta ja rotusorrosta sekä kaikesta mahdollisesta pahasta. Yliopistoja dominoivat juutalaisperäiset professorit ja opettajat aivopesevät feminismillä, kulttuurimarxismilla, valkoisen rodun syyllisyydellä rotusortoon valkoisia opiskelijoita radikalisoimalla heitä toimimaan omaa rotuaan vastaan demonisoimalla itseisarvoisesti ”hallitsevan rodun” valkoisen ihonvärin perusteella.
    Jo Martin Luther Kingin ajalla juutalaiset olivat vaikuttamassa mustan ihmioikeusaktivistin liikkeessä mukana. Lietsomalla mustiin ja latinoihin katkeruutta juutalaiset käyttävät omassa taistelussaan valkoista rotua vastaan (Eurooppalaisperäiset) käyttämällä muita käsikassaroinaan katutasolla mellakoissa eli ”mielenosoituksissa” ja pahinta jälkeä aiheuttaen ”prostesteissa” kun musta on ”teloitettu” pidätystilanteessa valkoisen poliisin taholta.
    Yhdysvaltalainen yhteiskunta olisi paljon rauhallisempi ja harmonisempi, jos kommunistinen ”Black Lives Matter” järjestön George Soroksen ja Barak Obaman tukemana kiellettäisiin siinä missä Ku Klux Klankin tai tuomittaisiin vähintäinkin yhtä voimakkain sanankääntein, sillä nuo kaksi järjestöä ovat rinnastettavissa toisiinsa, mutta eroaa siinä, että mustien radikaali rotuvihainen väkivalta ja kansanmurhaan saakka menevä ideologia on sitä ”parempaa” väkivaltaa kuten Suomenkin vihreä vasemmisto ja aina ns. porvaripuoleita myöten liberalismissaan jakavat samat ajatukset.
    Suomessa on taottu ihmisten päähän jo pikku koulukkaista lähtien YK:n hapatusta kehitysmaiden nälänhädistä antaen ymmärtää, että se olisi meidän syytämme ja syyllistetty joka käänteessä, vaikka Länsimaat ovat ”mattopommittaneet” vilja-apua ja sairaanhoitoa vuosikymmeniä peräjälkeen laiskittuttaen Afrikan kansat odottamaan kädestä suuhun ruokkimista ilman mitään vastinetta tai puhumattakaan heidän omasta yrittäjyydestään vaikuttaa omaan elämäänsä työllä ja sen tekemisellä. Ei se pohjoiseenkaan ole leipävilja vaivatta saatu vaan kovan työn suomalainen kulttuuri on syntynyt nimenomaisesti siitä, että meillä ei ole olleet kuin ne omat tekevät kädet täällä pohjoisen olosuhteissa, jossa kasvukausi on minimaallinen ja sää armottoman oikullinen siinä missä Afrikassakin on omat sudenkuoppansa maantieteellisestä sijainnistaan riippuen. Nyt rokotettu ja ruokittu Afrikka on väestöräjähtänyt ja sen seuraukset ovat nyt nähtävissä siinä, että eurooppalaisilta vaaditaan asuttamaan nuo heinäsikkalaumat, jotka syövät tieltään kaiken syötäväksi kelpaavan putipuhtaaksi tuoden vielä levottomuudet ja rikollisuuden muassaan. Nyt Suomenkin pitäisi ottaa elätettäväksi kuin tyhjää vain satoja miljoonia ihmisiä niin kuin se maailmaa pelastaisi. Kommunistinen ideologia ja vihreä maailman halaaminen tarkoittaa viime kädessä sitä, että kurjuus ja epävakaat yhteiskuntarakenteet kansakuntien hyvinvoi nnin raunioittaminen ajetaan siihen mittaan, että kaikki ovat samalla tavalla kusessa ja tuoreessa paskassa hajoittaen Euroopan ja uuden mantereen valtiot tilaan, jossa ne eivät voi ainakaan millään ajateltavissa olevilla realistisilla keinoilla auttaa ketään. Ei edes enää itseään.
    Väestöräjähdystä ja sen idioottimaista hoitamista kauhomalla haittamaahanmuuttajia kritiikittömästi tänne on atomipommiin verrattava asia.

    Reply
    • 3.8.2017 at 14:30
      Permalink

      Hieno kirjoitus Juha! Siinä syyt ja ennenkaikkea SYYLLISET hyvin ja selkeästi lueteltuina. Arvostan!

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.