Liikenteen tehovalvonta Helsingissä: Törkeitä rattijuopumuksia ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajamista

Helsingin poliisi puhallutti viime viikon tehostetussa liikennevalvonnassa 4 427 kuljettajaa. Tehovalvonnassa paljastui kaksi törkeää rattijuopumusta, viisi rattijuopumusta, ja viiden kuljettajan epäillään ajaneen huumeiden vaikutuksen alaisena. Alkometrin viisari värähti 36 kuljettajalla, mutta heidän kohdallaan puhalluksen promillemäärä jäi alle rangaistavuuden – osalla vain nipin napin.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puhallutettiin noin 1 850 kuljettajaa. Poliisi tiedotti ratsiasta etukäteen.

– Alle rangaistavuuden jääneiden puhallusten määrä vaikuttaisi olevan kasvussa. Ihmiset ottavat turhan isoja riskejä oman ajokuntonsa arvioimisen suhteen. Osa ajoi täysin huolettomana ratsiaan ja oli aivan varma, ettei yksi olut näkyisi missään. Järkytys oli todella suuri, kun alkoholia näkyikin veressä niin paljon, että tarvittiin tarkkuusalkometritesti. Lauantaiyön aikana paljastuikin useampi kuljettaja, joiden puhallus jäi juuri ja juuri alle rangaistavuuden, kertoo komisario Anne Hiltunen Helsingin poliisilaitokselta.

Hiltunen arvioi edellä mainittujen tulosten pohjalta, että tehostettua valvontaa ja tiedottamista tulee edelleen jatkaa.

– Paitsi että jatkamme rattijuopumusvalvontaa tavallisen poliisitoiminnan yhteydessä, jatkamme myös tehovalvontaiskuja tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan, Hiltunen sanoo.

Useampi muukin puhallutettu oli laskeskellut ajokuntoaan ja mainitsi, että oli arvellut, ettei rattijuopumusraja ylittyisi parista oluesta. Tulos saattoi kuitenkin olla ensimmäisessä alkometripuhallutuksessa jopa yli rangaistavuuden, ja lopullinen ajokunto tarkastettiin tarkkuusalkometrilla.

– Vaikka nämä tulokset ovat edelleen huolestuttavat, täytyy positiivisena asiana mainita, että suurin osa ihmisistä vaikuttaa kokevan täysin selvänä ajamisen, ja poliisin puhallutukset ja liikennevalvonnan tärkeänä. Poliisille tuli viikonloppuna valvonnan yhteydessä erityisen paljon positiivista palautetta ja kannustusta valvonnasta niin kuljettajilta, kuin ohikulkijoilta, Hiltunen mainitsee.

Lähde: Poliisi

One thought on “Liikenteen tehovalvonta Helsingissä: Törkeitä rattijuopumuksia ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajamista

  • 1.8.2017 at 08:43
    Permalink

    On se hyvä että poliisi tiedottaa ratsioista etukäteen niin ihmiset tietävät raitistua. Silloin tilastotkin näyttävät paremmilta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.