Asteroidin lähiohitus huomattiin vasta 3 päivää myöhemmin

Viime viikolla 37-77 metrin läpimittainen asteroidi ohitti maan kuun kiertorataa lähempää. Osumistodennäköisyyttä maahan ei voitu arvioida, sillä taivaankappale havaittiin vasta sen etääntyessä maasta.

Ohitusetäisyys oli vain 123 000 km, mikä on kolmasosa kuun etäisyydestä maasta.

Seuraava lähiohitus, asteroidi 2012 TC4:n sivuuttaminen, tapahtuu 12.10.2017, NASA:n käsityksen mukaan turvalliselta etäisyydeltä.

Asian uutisoi Savon Sanomat 29.07.2017.


3 thoughts on “Asteroidin lähiohitus huomattiin vasta 3 päivää myöhemmin

  • 31.7.2017 at 06:04
    Permalink

    Kyllä vielä osuu joku isompi mötikkä. Maailma puhdistuu kertaheitolla.

    Reply
  • 31.7.2017 at 08:28
    Permalink

    Kyllä nämä asteroidit ja muut taivaankappaleet tiedetään jo hyvissä ajoin. Mutta niiden lähestymisestä ei kerrota ihmisille jotteivat he joudu paniikkiin. KYsykää vaikka harrastelija-tähtitieteilijöiltä tai katsokaa Ursan sivuja niin sielä niitä läheltä-ohittavia on koko ajan.

    Suomen yleisradio ja valtamedia eivät halua kertoa ihmisille sitä että jokainen päivä voi olla vimeinen. Sillä silloin ihmiset lakkaisivat elämästä ”sit kun…” elämää ja keskittyisivät elämään päiväkerrallaan. Mikä olisi erittäin tuhoisaa oligarkeille ja valtaapitäville. Velkakupla puhkeaisi kun ihmiset ymmärtäisivät ettei elämä perustukkaan 30 vuoden kiinnelainaan vaan siiten.

    Jos ajatellaan että maapallo olisi halkaisijaltaan metrin kokoinen. Silloin tätä kovaa kuorta jonka päällä me taaperretaan olisi noin 1mm verran. Kaikki sen sisäpuolella on sulaa rautaa joka pyörii. Eli, tämän 1mm päällä kehittynyt kansa ei ymmärrä sitä miten suuri on se sattumusten joukko joka mahdollistaa meidän elon ja olon tällä planeetalla. Ja jos siitä 1m kuoresta pääsee asteroidi läpi, niin se oli sitten shakki ja matti. Sillä hengitettävä ilmakerros ei ole edes sitä 1mm:iä.

    EI siis kannata tehdä liian kauaskantoisia suunnitelmia.

    Reply
    • 31.7.2017 at 14:17
      Permalink

      Hienoa havainnollistamista!

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.