Jouko Piho – Valtion paras

Suomen valtion johdon tulisi katsoa kaikessa politiikassaan ensisijaisesti Suomen parasta, mikä merkitsee omien kansalaisten parhaaksi toimimista, sillä me suomalaiset muodostamme Suomen valtion.

Tämän päivän poliittinen johto ei kuitenkaan toimi näin, vaan laittaa muualta Suomeen tulevien ihmisten edut etusijalle, vaikka se vahingoittaa valtion ja sen omien kansalaisten elämää ja turvallisuutta ja rapauttaa vakavasti ihmisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

Miksi Suomen poliittinen johto toimii näin omaa kansaansa vastaan?

Siksi, että käsky tällaiseen järjettömään ja maata tuhoavaan käyttäytymiseen on tullut ja tulee koko ajan Suomen ulkopuolelta. Suomen poliitikot ovat nössöjä pelkureita, jotka tottelevat ulkopäin tulleita määräyksiä, koska jos he eivät tekisi niin, he menettäisivät pian asemansa ja rahansa.

Suomen kansallisfilosofi J.V. Snellman opetti täysin toisenlaista toimintatapaa v. 1842 ilmestyneessä kirjassaan Valtio-oppi, jonka viimeisillä sivuilla Snellman kirjoitti valtion edun ensisijaisuudesta. Yleistä ihmisrakkautta ei Snellmanin mielestä pitänyt koskaan asettaa valtiollisessa toiminnassa valtion parhaan yläpuolelle. Snellman totesi realistisesti: ”Kaikki kansakunnat ovat ja niiden täytyy olla itsekkäitä.”

Tällainen oikea itsekkyys olisi Suomen ja suomalaisten ja myös Suomessa asuvien ulkomaalaisten edun mukaista, mutta nykyinen hallitsematon maahanmuutto ihmisoikeuksiin vedoten tuhoaa Suomen.

Koska nykyiset vallanpitäjät ja poliittiset päättäjät eivät pysty tai halua ajatella Suomen valtion ja sen kansalaisten parasta, on tällaiset maanpetturipoliitikot vaihdettava isänmaan etua ajaviin poliitikoihin. Se on mahdollista kevään 2019 eduskuntavaaleissa, ellei jo aikaisemminkin, jos vain Suomen kansa ymmärtäisi olla äänestämättä Suomea vahingoittavien puolueiden edustajia valtaan. Jos siis haluatte muutosta parempaan, älkää äänestäkö Kokoomusta, Keskustaa, Sosiaalidemokraatteja, Vihreitä, RKP:ta tai Vasemmistoliittoa.

-Jouko Piho

2 thoughts on “Jouko Piho – Valtion paras

  • 23.7.2017 at 15:23
    Permalink

    Tuohonpa ei ole mitään lisäämistä, hyvin sanoitettu ja asiaa. Lisäisin vielä, että oman yhteiskuntamme tuho ei ole edes niiden kehitysmaista tulevien tai siellä olevien edun mukaista millään aspektilla. Mistä he sitten turvaa tulevat hakemaan jos kaikkialla maailmassa vallitsee samanlaiset olosuhteet yhteiskunnaassa, ei mistään. Hyvä esimerkki tästä on se jos, islam valloittaa koko maailman ja mitään vastakkaista järjästelmää vaihtoehtona sille ei ole olemassa. Siksi kristilliselle arvomaailmalle pohjautuvat yhteiskunnat tulee säilyttää. Nythän niitä yritetään tuhota sekä ulkoa että sisältä.

    Reply
  • 23.11.2017 at 16:08
    Permalink

    Olen sen verran nihilisti, että valtion paras ei välttämättä olekaan suomalaisten parasta tai ainakaan tavallisen suomalaisen parasta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.