Tanska siivoaa kerjäläiset kaduiltaan – 2 viikon ehdottomia vankeustuomioita jaetaan ilman varoitusta

Romanialainen mies istui Nørrebron aseman läheisyydessä Kööpenhaminassa kerjäämässä, kun poliisi tuli ja otti hänet kiinni. Tuomioksi mies sai kaksi viikkoa ehdotonta vankeutta.

Tällaiset vankeusrangaistukset ovat jatkossa yhä tavallisempia Tanskassa. Aseman edustalla kerjänneen miehen tuomio oli ensimmäinen, joka annettiin hiljan voimaan tulleen kerjäämistä koskevan lain perusteella, kertoo Helsingin Sanomat.

Lain mukaan ”turvattomuutta luova” kerjääminen esimerkiksi kävelykaduilla, asemien läheisyydessä tai julkisissa kulkuvälineissä voi johtaa kahden viikon vankeuteen. Tapaukset käsitellään uudessa, nopeutetussa oikeusprosessissa.

Kerjääminen on ollut Tanskassa kiellettyä jo vuosia. Uutta laissa on se, että vankilaan voi joutua ilman varoituksia.

Aiemmin ensimmäisestä kiinni jäämisestä sai varoituksen ja toisesta yleensä viikon mittaisen ehdollisen tuomion. Nyt poliitikot ovat nähneet tarpeelliseksi siivota katuja urakalla, muun muassa julkisuudesta tulleen paineen vuoksi. Lakiesitys vietiin läpi juuri ennen lomia nopeutetusti ja vilkkaan keskustelun saattelemana.

Kerjääminen on taas viime aikoina ollut näkyvästi esillä Tanskassa. Suurta huomiota herätti äskettäin uutinen kööpenhaminalaiskirkosta, joka päätti ottaa työntekijöilleen hepatiittirokotteet, koska nämä joutuivat aamuisin siivoamaan roskia ja ulosteita lähistöllä yöpyvien kerjäläisten jäljiltä.

Tämä sai Kööpenhaminan pormestarin peräänkuuluttamaan apua valtakunnanpoliitikoilta. Uuden lain vaikutuksia ja jatkoa on määrä arvioida kolmen vuoden kuluttua.

Kovalla suhtautumisellaan kerjäläisiin Tanska erottuu yhä selvemmin pohjoismaisista naapureistaan. Ruotsissa kerjäämistä ei ole kielletty kuten ei Suomessakaan. Norjassa jokainen kunta saa päättää kiellosta itse, mutta vain harva kunta on kieltoa toteuttanut.

Ilmapiiri on Ruotsissakin muuttunut viime vuosina hivenen tiukemmaksi. Keskustelua käydään muun muassa siitä, mitä pitäisi tehdä laittomille asutuksille yksityisellä maalla. Tähän saakka vallitseva kanta Ruotsissa on silti ollut Suomen tapaan, että avun pyytämistä toiselta tai köyhyyttä on vaikea nähdä rangaistavana rikoksena.

Tanskassa on toisin. Tavoitteena lienee kertoa, ettei Tanskaan kannata tulla. Nähtäväksi jää, miten laki toimii käytännössä. Liikkuvaa elämää eläviä kerjläisiä voi olla vaikeaa tavoittaa tuomioiden täytäntöönpanemiseksi. Ensimmäisen tuomion saanut mies ei paikallisten medioiden mukaan ilmestynyt oikeuteen. Poliisin työksi jäi etsiä hänet kaduilta.

Lähde: HS

2 thoughts on “Tanska siivoaa kerjäläiset kaduiltaan – 2 viikon ehdottomia vankeustuomioita jaetaan ilman varoitusta

  • 23.7.2017 at 12:03
    Permalink

    Suomessa taas viherkommarit haluais ilmaisen terveydenhoidon ja muunkin ylläpidon.

    Reply
  • 30.3.2020 at 23:41
    Permalink

    Lain pitäisi olla sellainen, että maan kansalainen saisi kerjätä (mutta ei häiritsevästi) ja ulkomaan kansalainen karkoitettaisiin välittömästi mikäli havaitaan kerjäämästä.
    Olihan ennenkin maahantullessa pystyttävä todistamaan, että kykenee maassaolon ajan elättämään itsensä, joten miten tuo ehdotus poikkeaisi mitenkään entisestä ihan hyvästä käytännöstä?
    Suomi ei tarvitse yhtään kerjäläistä rajojen ulkopuolelta tänne häiritsemään katukuvaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.