Näkökulma: Kun homot syrjivät homoja
Kun siirtolaisnuoret pahoinpitelivät homopariskunnan, Nina Queer kommentoi sitä vastaan ja sai kuulla olevansa natsi ja joutui tämän vuoksi vetämään pois ulostulonsa, jossa hän toivotti seksuaalivähemmistön edustajien pahoinpitelijät takaisin sinne, mistä sitten tulivatkin.
Miksi Nina perui ulostulonsa? Oliko se viisasta?
On ensin ymmärrettävä, että Saksa on maa, jossa vallitsee pelon ja kansallisen itsevihan ilmapiiri. Maassa ei voi ottaa kantaa maahanmuuttoon juuri ollenkaan tulematta natsileimatuksi ja Saksassa tuo leima sattuu, koska maan kansallisen kulttuurin keskipiste on isovanhempien vihaaminen.
On siis ymmärrettävää jo tästä käsin miksi Ninalla oli varmasti valtava paine irtisanoutua ulostulostaan, kun häntä sanottiin natsiksi. On sitten toinen asia, että muuttuiko hänen mielipiteensä väkivaltarikollisista tämän takia.
Asiaan kuitenkin liittyy muutakin. Kuten monet vähemmistöpiirit, myös homopiirit ovat pieniä, sisäänpäin lämpeäviä ja siten niissä vallitsee tiukka sosiaalinen kuri sen suhteen mitä mistäkin saa sanoa ja mitä mieltä mistäkin asiasta tulee olla.
HLBTI-vähemmistöissä siis vallitsee ilmapiiri, jossa sananvapaus jatkuu tasan siihen asti, kun olet samaa mieltä vasemmistolais-suvaitsevaisen maailmankuvan kanssa.
Sananvapaudesta tai mielipiteenvapaudesta ei voida juuri puhua, koska pieniin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset harvoin uskaltavat ottaa sitä riskiä, että heidät suljetaan näistä pienistä alakulttuurin ryhmistä ulos.
Niinpä Nina Queer, kuten muutkin vähemmistöläiset saavat olla ihan mitä mieltä haluavat, kunhan eivät sano sitä ääneen, elleivät ole valmiita maksamaan siitä sitä hintaa, että heidät suljetaan ulos heidän omista vähemmistöistään.
Paine kuitenkin kasvaa eikä HLBTI-vähemmistöläisten voida sanoa seisovan asiassa yhdessä rintamassa. Vaikka perinteisesti HLBTI-ihmisiä on käytetty moraalisäteilyyn suvaitsevaiston parissa, heitä on nähty viime vuosina yhä enemmän maahanmuuttoon nuivasti suhtautuvien parissa.
Avoimesti ja vähemmän avoimesti homoseksuaaleja kriitikkoja kun löytyy kaikista maista. Suomessa esimerkkinä meillä on tietenkin ainakin Sebastian Tynkkynen, jonka esikuva lienee Milo Yiannopoulos. Front National on nimittänyt homoja korkeillekin paikoille, kuten Florian Philippotin puolueen yhdeksi varapuheenjohtajaksi.
On kieltämättä totta, että monet konservatiiviset liikkeet, kuten Front National, haluaisivat ottaa homojen vapauksissa askeleen taaksepäin, esimerkiksi Ranskassa muuttamalla homoavioliiton takaisin rekisteröidyksi parisuhteeksi.
HLBTI-väki on kuitenkin puun ja kuoren välissä, koska sen on joko annettava joitakin tällaisia myönnytyksiä konservatiiveille tai sitten sen on jatkettava suvaitsevaiston tukemista, joka on vastuussa kaikesta siitä väkivallasta ja suvaitsemattomuudesta, jota HLBTI-väkeen kohdistuu kehitysmaista saapuvien keskiaikaisia asenteita omaavien siirtolaisväestöjen toimesta.
Ja onpa asia sitten vielä niinkin, että myös vähemmistöläiset ovat vain yksi osa meidän kansaamme. Vasemmistolaisten ajatus siitä, että marxilaisuus on homojen isänmaa ei taida sitten kuitenkaan kantaa aivan loppuun asti, kun Pirkko Saisiokin on jo tullut ulos tällaisella loppukaneetilla:
Ja suomalaista perimää, historiaa ja kulttuuria me kannamme sisällämme vaikka kuinka yrittäisimme sitä kieltää.
Mutta oliko Nina Queer oikeassa, kun lähti peruuttelemaan lausunnossaan? Kyllä ja ei. Se oli varmasti helpointa hänen itsensä kannalta, mutta samaan aikaan raukkamaista hänen viiteryhmäänsä kohtaan, koska juuri tätä suvaitsevaisto tahtoo.
He haluavat, että homot kääntyvät homoja vastaan ja tukevat massamaahanmuuttoa, vaikka tämä hanke niittää jo synkkää satoaan heidänkin parissaan.