Ex-perussuomalaiselle Simon Elolle karahti pilkka omaan nilkkaan: Venäjä-yhteydet paljastuivat

Lainattu Uudesta Suomesta.

”Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo Uudelle Suomelle, että Venäjän mahdollisista vaikuttamisyrityksistä pitää pystyä Suomessa puhumaan. Elo on aiemmin vihjannut, että niin MV-lehden kuin Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan takana olisi venäläistä vaikuttamista.”

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen on kaivanut Venäläisestä sosiaalisesta mediasta VK:sta videon missä Simon Elo itse on venäläisellä leirillä. Sebastian kommentoi Facebook sivuillaan asiaa näin:

”On totta, että Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan suomalaisiin nuorisopoliitikoihin, mutta näin on tapahtunut nimenomaan Simon Elon itsensä kohdalla – ei Jussi Halla-ahon. Siksi on oman historian peittelyä kääntää tämä argumentti Halla-ahoa vastaan, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Internet ei unohda. Venäjän VK-palvelusta löytyy videoita, joissa Simon Elo osallistuu Putinin hallinnon alla suoraan olevalle nuorisoleirille Venäjällä.

Päin vastoin voisi tämän tiedon tullessa esille Simon Elon omalla logiikalla kysyä, että pitäisiköhän meidän nyt vetää johtopäätöksiä siitä, että Uudella vaihtoehdolla on Venäjä-yhteyksistään tunnettu puheenjohtaja?”

 

Video Tynkkysen sivuilta:watch Free Fire film online now

Lähteet: Uusi-Suomi ja Sebastian Tynkkynen

4 thoughts on “Ex-perussuomalaiselle Simon Elolle karahti pilkka omaan nilkkaan: Venäjä-yhteydet paljastuivat

  • 21.7.2017 at 07:12
    Permalink

    Pakotteet on ”syvältä sieltä”! On asiaa pitää yhteyksiä Venäjään. Nykyinen
    Venäjälle uhittelu on sairasta..

    Reply
  • 21.7.2017 at 16:41
    Permalink

    Simon on pahimman luokan pelle. Ikinä en äänestäisi.

    Reply
  • 22.7.2017 at 09:40
    Permalink

    Eipä se osaa itsekään itseään äänestää.

    Reply
  • 27.7.2017 at 18:26
    Permalink

    Tuohan on täysin sama tilanne kuin Jenkeissä.
    Trumppia syytetään kaikesta mahdollisesta, ja sitten selviää että demokrattipellet ovat itse syvässä suolessa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.