Syyttäjä vaatii kahden joukkoraiskaajan karkoitusta

Tilanne, jota syyttäjä pitää seksuaalisena väkivaltana mutta syytetyt kiistävät sen, tapahtui yksityisasunnossa Tukholmassa huhtikuussa. Syyttäjän kantaa tukee se, että uhria kuristettiin kurkusta. Epäiltyjä on kolme, iältään 19-20. Epäillyt syyttävät uhria tapahtuneesta.

Miehillä ja uhrilla ei ollut mitään kontaktia ennen syytteen alaista tapahtumaa, totesi Expressenille syyttäjä Kristin Morén. Hän pitää tapausta joukkoraiskauksena tekijöiden lukumäärän ja käytetyn väkivallan perusteella.


Syytetyt, jotka ovat olleet pidätettyinä huhtikuusta alkaen, kiistävät raiskauksen. Heidän mielestään vastuu on kokonaan uhrilla, joka nukkui yksin asunnossa, jossa oli myös kolme miestä.

Yksi miehistä myönsi seksuaalisen kanssakäymisen teini-ikäisen uhrin kanssa, mutta totesi että ”hänellä on hyvät suhteet nykyisen tyttöystävänsä kanssa, ja tuntuu pahalta  kun hän oli pettänyt tyttöystävänsä luottamuksen”.

Oikeudenkäynti pidetään ensi viikon maanantaista alkaen, ja syyttäjä tulee vaatimaan kahden tekijän karkoitusta.

Alle 21-vuotiaina tekijät saanevat alennetut rangaistukset. Uhrin asianajaja Elisabeth Massi Fritz, joka kertoi lehdelle keskeyttäneensä lomansa auttaakseen asiakastaan, uskoo että syytetyt tullaan tuomisemaan. ”Todisteet ovat pitävät, ja teen kaikkeni, että asiakkaani puolesta. Hän on kärsinyt erittäin paljon, ja kärsii suuri traumasta ja turvattomuudesta.”

Asiasta kertoi Expressen 13.07.2017.