Aktiivinen vaihe Temppeliaukion kirkkoon kohdistuneeseen uhkaan liittyvässä tutkinnassa ohi

Poliisi varautui kolme viikkoa sitten viikonloppuna Helsingissä Temppeliaukion kirkon läheisyydessä tavanomaista laajemmin mahdollisen ulkoisen uhan varalta.

Kansalaisille näyttäytyneen poliisitoiminnan lisäksi esille tulleen ulkoisen uhan taustaa on tutkittu laajasti. Esitutkinnan nimikkeenä on ollut terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu.

Tämänhetkinen arviomme on, että aktiivisin osuus tutkinnasta on takanapäin. Esitutkinta kuitenkin jatkuu vielä jonkin aikaa, kunnes loputkin kesken olevat toimet on suoritettu loppuun.

Esitutkinnan perusteella tällä hetkellä ei ole erityistä huolta konkreettisen uhan osalta. Mahdollisesti muuttuvaan tilanteeseen poliisilla on valmius reagoida tarkoituksenmukaisella tavalla.

Esitutkinnan kulusta tai tulevien toimien yksityiskohdista ei niiden luonteen vuoksi voida kertoa julkisesti. Muutoin asiaan liittyen poliisi tiedottaa tarpeen mukaan.

Lähde: Keskusrikospoliisi