Poliisihallitus kilpailuttaa liikennevalvontalaitteiston – vanha tekniikka siirtyy uuden tieltä

Poliisihallitus aikoo kilpailuttaa liikennevalvontalaitteiston vuoden 2017 aikana. Uusia laitteistoa tullaan hankkimaan muun muassa kiinteisiin valvontapisteisiin, että ajoneuvoihin laitettaviin automaattilaitteistoihin.

Myös tulevissa valvontalaitteissa tekniikka tulee vaihtumaan siten, että tien pinnassa olevat induktiosilmukat poistuvat ja tilalle tulee tekniikkaa, joka perustuu laservaloon tai kehittyneempään tutkatekniikkaan.

 

Uusi hankintasopimus ulottuu vuoteen 2018 ja sen arvo on viidelle vuodelle sekä kahdelle optio vuodelle noin 6-8 miljoonaa euroa. Poliisihallituksen mukaan automaattivalvontalaitteistoa tullaan hankkimaan noin 150 kappaletta.

Asiasta uutisoi: IS