Sipilän hallitukselle luottamus äänin 104-85

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus voitti tiistaina kello 14 jälkeen käydyn luottamusäänestyksen äänin 104–85. Äänestyksestä oli poissa 10 kansanedustajaa.

Luottamuksen puolesta äänesti esimerkiksi perussuomalaista eronnut kansanedustaja Veera Ruoho. Hän ei ole vielä kertonut, mihin ryhmään hän aikoo liittyä. Toinen perussuomalaista eronnut kansanedustaja, Arja Juvonen, äänesti hallitukselle epäluottamusta.

Luottamusäänestys liittyi hallituspohjassa tapahtuneeseen muutokseen.

Eduskunta kävi värikkään keskustelun uudesta hallituspohjasta. Oppositio ryöpytti pääministeri Sipilää. Osa kansanedustajista vaati uusia hallitusneuvotteluja, osa peräti uusia vaaleja.

Hallituskriisi alkoi perussuomalaisten Jyväskylässä pidetyn puoluekokouksen jälkeen, jossa perussuomalaisten koko puheenjohtajisto vaihtui. Pian puolueesta irtosi Uusi vaihtoehto -ryhmä, johon loikkasi 20 perussuomalaista kansanedustajaa. Uuteen ryhmään kuuluvat kaikki entiset perussuomalaiset ministerit sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Perussuomalaisten jakautumisesta huolimatta hallitus jatkoi entisellä kokoonpanollaan. Hallituksen muodostavat keskustan, kokoomuksen ja Uuden vaihtoehdon kansanedustajat.

Hallitusryhmille jäi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen eduskuntaan niukka 106 kansanedustajan enemmistö.

Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

4 thoughts on “Sipilän hallitukselle luottamus äänin 104-85

  • 20.6.2017 at 15:55
    Permalink

    Ja poliittinen satiiri jatkuu, Muuten tämä olisi huvittavaa jos se tapahtuisi Pohjois-Koreassa, mutta kun se tapahtuu Suomessa niin se kirvelee.

    Reply
  • 20.6.2017 at 23:41
    Permalink

    Aika härskiä touhua.
    Sote-sekoilut jatkuu ….

    Reply
  • 21.6.2017 at 02:36
    Permalink

    Kansanvallan ja demokaratian hautajaiset 20.6.2017. Hyvät veljet ja rahavalta voitti! Seuraavana kesäteatteri esittää: Sote ja Vake kähmintä, jossa valtiolta ja veronmaksajilta käännetään omaisuuksia 15 miljardin edestä hallintarekisteriin piiloon. Neste on tapetilla ensin, seuraavaksi Vapo, Alttia, Finnair jne.

    Reply
  • 21.6.2017 at 05:57
    Permalink

    Kuinka on mahdollista että äänestämässä on ollut ihmisiä jotka ei kuulu mihinkään puolueeseen? Uusi vaihtoehto tai mikä sen nimiksi tulikaan ei ole viellä puolue koska heiltä puuttuu 5000 kannattajien nimet.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.