Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajavien määrä noussut

Poliisilaitokset suorittivat liikenneraittiuspäivänä 6.6.vuorokauden ajan rattijuopumusvalvontaa tehostetusti. Valvonnassa jäi kiinni 26 alkoholirattijuoppoa, joista törkeitä kuusi kappaletta.

Huumausaineiden vaikutuksen alaisia kuljettajia oli 13 kappaletta. Valvonnan yhteydessä ajokortti otettiin pois nopeuden takia 23 kuljettajalta.

Poliisi käytti valvontaan noin 1 050 työtuntia ja teki noin 24 000 puhalluskoetta ja 28 huumepikatestiä. Valvonnassa jäi kiinni 26 alkoholirattijuoppoa, joista törkeitä kuusi kappaletta. Huumausaineiden vaikutuksen alaisia kuljettajia oli 13 kappaletta.

Valvonnassa huumausaineiden vaikutuksen alaisina ajavia oli puolet kuljettajista, joka on hieman enemmän kuin vuositilastossa, jossa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaa noin 35 prosenttia.

– Rattijuopumusten osuus on suuri, kun otetaan huomioon että puhallutukset tehtiin tiistaipäivänä eikä viikonloppuna, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Liikenneraittiuspäivänä järjestetyn valvonnan tarkoituksen oli muistuttaa ihmisiä alkoholin haittatekijöistä liikenteessä ja samalla suorittaa tehokasta rattijuopumusvalvontaa ja puhallutuksien ohessa myös muuta valvontaa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2016 tapahtui yhteensä 52 kuolemaan johtanutta rattijuopumusonnettomuutta.

Lähde: Poliisihallitus

One thought on “Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajavien määrä noussut

  • 8.6.2017 at 13:44
    Permalink

    Eivätpä olleen työmatkailun aikana ”varmoissa paikoissa”. Meilläkin on kapea kannas joka on aamuisin täynnä työmatkaliikennettä. Siihen kun laittaa pysäytyksen yhteen pisteeseen niin jonot ovat niin suuret ettei siitä mihinkään lähdetä. Ja jos kilomerin suoralla joku heittää ”umarit” niin levennykset on molemmissa päissä poimia kääntyjät. Tällä tavoin olisi saatu kiinni suurin osa juopoista.

    Vinkkinä sen verran että paikka on pari kilometriä siitä velotolpasta joka oli yhteen aikaan Suomen räpsyvin.

    Mutta hyvää oli sekin että edes noin paljon jäi kiinni ylinopeutta ajavia ja päihteiden vaikutuksen alaisena ajavia. Se kaikki lisää liikeneturvallisuutta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.