Näkökulma: Yhdistyksien hyväntekeväisyystempaukset

Taas on kesäaika käsillä ja torit täyttyvät erilaisista tapahtumista ja tempauksista. Jotkut tapahtumat saavat suuresti rahoitusta ja mainosta, jotkut eivät. Mistä tämä johtuu kun kohde on monilla toimijoilla täysin sama?

Otan esimerkiksi oman yhdistykseni Itsenäinen Suomi ry, koska pystyn asioista kertomaan 100% varmuudella.

Yhdystys on pieni, kuten sadattuhannet muutkin suomalaiset yhdistykset. Kuten moni muukin, mekin yritämme auttaa köyhempää väestöä ja lapsia resurssiemme mukaan. Talvenajan jaoimme ruokapaketteja. Tässä kohtaa ongelmaksi osoittautui Posti. Posti hävitti useita Täysikokoisia pahvilaatikoita. Monet ruoka-apumme kohteet kyselivät missä toimituksemme viipyvät. Tähän emme koskaan saaneet vastauksia. Lopullinen ratkaisu oli ajaa paketit henkilökohtaisesti perille. Edelleenkään kukaan ei ole meille korvannut satojen eurojen paketteja, eikä useiden kymmenien eurojen lähetyskuluja…

No kuitenkin, ”kesä” saapui taas ja on aika järjestää lapsille kaikkea hauskaa. Tätä olemme tehneet jo useamman vuoden. Näissä tapahtumissa ruokailu on ilmaista, kaikki touhuaminen on ilmaista. Tilaisuuksissa on myynnissä joitain meidän tuotteita ja näillä katetaan ainoastaan mikroskooppisen pieni osa kuluista. Sponsoriapua saamme jonkun verran, mikä mahdollistaa toiminnan jatkumisen ja kiitos kaikille siitä. Lahjoituksina meille ei oikeastaan tule juuri mitään. Kulut katetaan usein hallituksen kukkarosta loppujen lopuksi. Tämä ei haittaa, koska iloisten lasten näkeminen tapahtumissa on kaiken tämän arvoista.

Jälleen uusimmassa tapahtumassamme Turun Runosmäessä törmäsimme samaan ongelmaan. Meille luvattiin paikallislehdestä mainospaikka sopivalla hinnalla, koska tapahtuma on ilmainen ja tuo Runosmäkeen kaivattua toimintaa lapsille. Saimme mainoksen tehtyä ja lähetimme painoon. Mainosta ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Syynä Rasistisen oloinen yhdistyksemme logo…

Missä kohtaa Suomileijonasta ja vaakunasta tuli rasistinen? Logoa käyttää niin jääkiekkojoukkue, vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmed, kuten jollain tavalla suomalaisuuteen liittyvät tuhannet muutkin tahot. Mielestäni Suomileijona kuvastaa Suomea ja suomalaisuutta. Ei rasismia.

Jos olisimme vuonna 2015 valinneet yhdistyksemme logoksi sateenkaarenvärisen yksisarvisen, olisiko rahahanat auki ja mainokset ilmaiseksi Helsingin sanomissa?

Järjestämme myös keskustelutilaisuuksia, paneeleita mihin on aina tarkoitus kutsua tasapuoliset panelistit. Tarkoituksemme ei ole levittää yksipuolista propagandaa, vaan saada hyviä keskusteluja aikaiseksi polttavista aiheista, kuten sote, EU, maahanmuutto tai köyhien asema Suomessa. Tilaisuuksiin on todella vaikea saada esimerkiksi sdp, vas tai vihreiden edustajia. Anna Kontula suostui yhteen paneeliimme ja keskustelu oli kiivasta ja laadukasta. Kuitenkin yleisöpuute näkyi tapahtumassa. Tämä johtuu ennekkoluuloista jotka valtamedia ja tietty äänekäs vähemmistö on kovalla äänellä ja toistolla saaneet sen aikaan. Usein törmää kehoituksiin ”älkää klikatko noita linkkejä, saavat mainostuloja” tai ”älkää osallistuko noihin rasistisiin tapahtumiin” Kumpikin väite on täysin puutaheinää ja tietämättömyyden puutetta.

Tässä maassa auttaminen tai keskustelun herättäminen ”väärällä” logolla tai nimellä on lähestulkoon mahdotonta, tai ainakin todella työlästä. No me emme pelkää haasteita ja otamme ne vastaan kyllä. Monesti vaan naurattaa tämä kuinka samaan hiileen loppujen lopuksi puhaltavat tahot tekevät toimimisesta järisyttävän hankalaa.

Kärsijäosapuoli tässä typerässä taistossa on ainoastaan apujen kohde, ei yhdistykset tai järjestöt.

Seuraava tapahtumamme: Lastentapahtuma

 

Hyvää kesää kaikille ja tulkaa käymään tapahtumissamme.

Itsenäinen Suomi pj Samppa Granlund

 

5 thoughts on “Näkökulma: Yhdistyksien hyväntekeväisyystempaukset

  • 4.6.2017 at 15:41
    Permalink

    Ottakaa paljon valokuvia näissä lastentapahtumissa olevista matuista. Kasvot voivat löytyä etsintäkuulutettujen listoilta.

    Reply
  • 4.6.2017 at 16:46
    Permalink

    Muka-Itsenäinen Suomi ja kaikki muutkin muka-itsenäiset maat Euroopassa on tarkoitus tuhota matutuksella ja rosvoamalla kansallisomaisuudet.
    Kaiken takana häärii globalistinen Bilderbergiläinen eliitti, korruptoitunut komissio ja rahamiehet.
    Suomalaisistakin poliitikoista monet pelle-hermannit on jo ostettu, alvopesty tai pakotettu globalistien kerhoon.
    Kansasta viis. Isänmaasta viis. Tärkeintä on rosvoeliitin perseennuolenta.

    Reply
    • 4.6.2017 at 20:06
      Permalink

      Tästä kansallisomaisuuden ryöstöstä on tutkiva journalisti Seppo Konttinen kirjoittanut hyvän kirjan ”Kansallisomaisuuden ryöstö”.

      Reply
  • 5.6.2017 at 14:38
    Permalink

    Mietipä hetki mitä ”tietämättömyyden puute” merkitsee.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.