Tutkijat: Kasvissyönti tuhoaa maapalloamme
Kasvissyönti voi olla hyväksi yksilön omalle terveydelle, mutta maapallomme terveydelle se ei ole kovin hyväksi.
Meille on opetettu, että liharuuan tuotanto kuluttaa kaikkein eniten vettä ja muita luonnonvaroja, ja että salaatti on sekä terveellistä että ympäristöystävällistä.
Näistä lähtökohdista asiaa lähestyivät myös Carnegie Mellon –yliopiston tutkijat alkaessaan tutkia, millaisen ympäristöjalanjäljen eri ravintoaineet jättävät.
Tulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin oletettu. Tutkijat laskivat, että enemmän hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia sisältävä ruokavalio kuluttaa energiaa 38 prosenttia ja vettä kymmenen prosenttia enemmän kuin ns. tyypillinen amerikkalainen ruokavalio. Myös kasvihuonekaasuja erittyi ilmakehään kuusi prosenttia enemmän.
Huomionarvoista on, että tutkimuksen kasvispainotteinen ruokavalio oli sama, jota terveysviranomaiset ovat suositelleet Yhdysvalloissa.
”Olimme hyvin yllättyneitä tuloksistamme. Odotimme juuri päinvastaista”, kommentoi professori Paul Fischbeck.
Vihanneksista ja kasviksista kaikkein pahin oli vihreä salaatti, jonka kasvihuonekaasupäästöt olivat suurin piirtein samaa tasoa naudanlihan kanssa. Sianlihaan verrattuna salaatin päästöt olivat peräti kolminkertaiset. Sianlihaa ei siis kannatakaan korvata salaatilla, ainakaan ympäristösyihin vedoten.
Tutkijat tekivät sellaisen johtopäätöksen, että paljon lisättyä sokeria sisältävä ruokavalio on ympäristön ja maapallon kannalta parempi kuin kasvispainotteinen ruokavalio.
”Ei voi vain olettaa, että kasvissyöjä vähentää ruokavaliollaan hiilijalanjälkeään. Mutta niin ihmiset ajattelevat”, Fischbeck kertoo.
Tutkijat huomasivat myös, että usein laskelmissa on otettu huomioon vain se, mitä ihmiset oikeasti syövät. Todellisuudessa kuitenkin melkoinen osa elintarvikkeista menee hukkaan. Tällä kertaa tutkijat ottivat tämänkin huomioon.
Juuri hedelmissä ja vihanneksissa ruokajätteen osuus on suurempi kuin esimerkiksi lihassa, josta Yhdysvalloissa menee hukkaan 33 prosenttia. Vihanneksissa ja hedelmissä osuus on 40 prosenttia.
Samansuuntaisia tutkimustuloksia raportoivat ranskalaiset tutkijat jo vuonna 2013. Hekin tulivat siihen johtopäätökseen, että paljon kasvipohjaisia elintarvikkeita sisältävä ruokavalio aiheutti korkeimmat kasvihuonekaasupäästöt.
”Tuloksemme näyttävät olevan ristiriidassa sen laajalti hyväksytyn näkemyksen kanssa, että terveellinen ruokavalio on hyväksi myös planeetalle”, raportoivat ranskalaiset.
Lähde: Washington Post
Suurta ilmastohuijausta tukemaan maksetut tutkijat – heidänlaisiaanhan on pilvin pimein jo ennestäänkin!
Hiilidioksidi on kasvien kasvamiselle täysin välttämätön yhdiste ja auringossa tapahtuneet erilaiset muutokset ovat kautta aikojen aiheuttaneet huomattavia muutoksia maapallon lämpötilaan verrattuna ilmakehän hiilidioksidin mahdollisesti aiheuttamiin mitättömiin muutoksiin.