Kaksi räjähdystä rock-konsertissa Manchesterissa – Useita kuolleita

Tiedot Manchesterista ovat tätä kirjoitettaessa vielä niukkoja, mutta poliisi vahvistaa rajähdysten sattuneen. Kuolonuhrien määrän kerrotaan olevan 19, loukkaantuneita on 50.

Räjähdykset tapahtuivat klo. 22.30 paikallista aikaa, esiintyjän ollessa lopettamassa. Manchester Arenalla oli meneillään Ariana Granden keikka. Kuvista päätellen se on ollut lähes loppuunmyyty.

Päivitämme tietoja videoliitteen ja mainoksen alapuolelle.

http://www.express.co.uk/news/uk/807967/Manchester-Arena-terror-bomb-fears-explosion

Kaksi räjähdystä keskeytti Ariana Granden konsertin Manchester Arenalla maanantai-iltana (22.05.). Paikallaolleiden twiittauksissa ym. viesteissä on myös mainittu ”melua joka muistutti aseiden laukauksilta”, mutta tälle tiedolle ei ole vahvistusta.

Ihmiset kertovat kuulleensa ”vaimeita laukauksia” räjähdysten lisäksi. Kyseiset äänihavainnot voivat myös liittyä äänentoistolaitteisiin. Räjähdysten jälkeen areenalle oli levinnyt savua, ja yleisö oli pyrkinyt pois paniikissa. Junaliikenne Manchesteriin pysäytettiin joksikin aikaa, ja poliisi kehoitti ihmisiä pysymään poissa areenan ympäristöstä.

Areena vastapäätä, kadun toisella puolella, asuva henkilö vahvistaa kuulleensa räjähdyksen. Areenalla olleiden silminnäkijöiden mukaan savua oli paljon räjähdysten jälkeen, ja he kertovat nähneensä verisiä ihmisiä, ja lattialla makaavia ruumiita. Tapausta tutkitaan nyt mahdollisena terroritekona.

”Nailbomb” on mainittu. Räjähdys on voinut sattua aulassa, yleisön alkaessa poistua salista. Yhden silminnäkijän lausunnossa viitataan McDonaldsiin, jonka luona olisi ollut räjähdyksen uhreja.

Manchester Arenan maximi-yleisömäärä on 20 000.



Katso myös:

One thought on “Kaksi räjähdystä rock-konsertissa Manchesterissa – Useita kuolleita

  • 23.5.2017 at 09:58
    Permalink

    Taas talismaaninen luku 22 päivämäärä ja kellonajassa, joka jo itsestään kertoo kyseessä olleen tiedustelupalvelujen lavastama false flag isku. Seuraavaksi paikalla pongataan rääkyviä crisis actors näyttelijöitä tunteisiin vetoavine satuineen. Kolmanneksi löytyy pakoauto, jonne on jostain kumman syystä taas jätetty henkkarit, josta paljastuu muslimi tai muslimiveljesten syyllisyys. Näitä sitten ajetaan takaa kissojen ja koirien kanssa. Lähistöllä on lisäksi ja mahdollisesti ollut terrorisminvastainen harjoitus, jossa on käytetty erikoisjoukkoja…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.