Valmet Automotive toteuttaa rekrytoinnin Suomi-kiertueen – yli tuhat työpaikkaa

Valmet Automotive on käynnistänyt historiansa suurimman rekrytointikampanjan, jolla haetaan yli 1 000 uutta autonrakentajaa Uudenkaupungin autotehtaalle. Kampanjaa tukee Suomi-kiertue, jonka myötä Valmet Automotive vierailee kahdeksassa kaupungissa eri puolilla Suomea maalis-huhtikuun aikana.

Rekrytointia tukevalla Suomi-kiertueella autoteollisuuden työpaikoista kiinnostuneet voivat keskustella rekrytointiammattilaisten kanssa työllistymismahdollisuuksista, saada lisätietoa työstä autotehtaalla Valmet Automotiven henkilöstön edustajilta sekä koeajaa Uudessakaupungissa valmistettuja autoja. Lisäksi tarjolla on runsaasti oheisohjelmaa.

– Rekrytointeihin liittyvien selvitystemme perusteella tiedämme, että henkilökohtaiset tapaamiset ja ihmisten kohtaaminen ovat usein ratkaisevassa asemassa, kun päätös työnhausta tehdään. Siksi Valmet Automotive tekee ympäri Suomen kattavan kiertueen, jossa esittelemme yritystämme, työtämme ja tuotteitamme, kertoo Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo.

Kiertue vierailee suurella show-rekalla kahdeksassa kaupungissa, jotka ovat Valmet Automotivelle rekrytoinnin kannalta erityisen potentiaalisia. Aikataulu on seuraava:

  1. Turku, 28.3.2017
  2. Tampere, 29.3.2017
  3. Jyväskylä, 30.3.2017
  4. Lappeenranta, 4.4.2017
  5. Mikkeli, 5.4.2017
  6. Joensuu, 6.4.2017
  7. Oulu, 11.4.2017
  8. Kokkola, 12.4.2017

Lisätietoa työpaikoista sekä Suomi-kiertueen tarkemmat paikat ja aikataulut löytyvät tapahtumakohtaisesti muun muassa Valmet Automotiven koti- ja Facebook-sivuilta sekä rekrytointisivustolta www.autotehtaansankarit.fi.

One thought on “Valmet Automotive toteuttaa rekrytoinnin Suomi-kiertueen – yli tuhat työpaikkaa

  • 30.3.2017 at 13:20
    Permalink

    Ja kukahan tämänkin autotehtaan kaikki investoinnit maksaa? Ei kai vaan taas Suomen veronmaksajat? Entäs sitten valmistettujen tuotteiden voitto? Missä maassa se verotetaan? Ei kai vaan Saksassa kuten Soneran voitot Ruotsissa? Tai Nordean ja Sammon Tanskassa?

    Suomalaisten pitäisi pikkuisen pitää yhtä.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.