Tänään on kansainvälinen naistenpäivä, kuinka syntyi kyseinen päivä

Kansainvälinen naistenpäivä

International Women’s Day

Ensimmäiset naistenpäivän juhlalliset pidettiin jo 1900-luvun alkupuolella mutta kesti lukuisia vuosikymmeniä ennen kuin Kansainvälisestä naistenpäivästä tuli myös virallinen yleiskokouksen julistuksen myötä tunnustettu YK:n teemapäivä vuonna 1975. Maaliskuun 8. päivänä vietetyn naistenpäiväksi lisäksi samana vuonna vietettiin myös YK:n kansainvälistä naisten teemavuotta, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976-1985 sekä useita naisten maailmankonferensseja. Sukupuolten välinen tasa-arvo tosin tunnustettiin jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945, joten naisten oikeudet ovat olleet vahvasti Yhdistyneiden kansakuntien ideologiaan kytkeytynyt arvo sen perustamisesta lähtien.

Epätasa-arvo on yhä 2000-luvullakin suuri globaali ongelma, vaikka skandinavisessa arvomaailmassa moinen voikin tuntua kummalliselta ja vieraalta ajatukselta. Esimerkiksi vuoden 2013 naistenpäivän teemana oli lupausten pitäminen, koska naisten joukkoraiskaukset olivat puhuttaneet laajalti ympäri maailmaa ja aikaansaaneet suurta epäuskoa, raivoa ja ymmärrystä siitä, että kansainvälisessä yhteisössä on tehtävä edelleen väsymättömästi, jotta läheisemme naiset saavat elää turvallisempaa elämää, niin usein rauhallisiksi kokemissamme kotimaissamme kuin myös usein etäisimmiksi jäävillä konfliktialueilla. YK pyrkiikin naistenpäivänä saamaan kampanjoinnilleen yhä vahvempaa näkyvyyttä ja yhä enemmän tukijoita, jotta vallitsevat epäkohdat jäävät niiden vastustajien väsymättömän vastarinnan alle.

Historia:

Amerikan sosialistipuolueen julistuksen mukainen ensimmäinen Yhdysvaltain kansallinen naistenpäivä julistettiin olevan 28. helmikuuta 1909, vuoden 1908 vaatetyöläisten lakon kunniaksi.

Ranskan kommunistisissa piireissä levinneen tarinan mukaan kansainvälinen naistenpäivä olisi perustunut vuonna 1857 New Yorkissa tapahtuneeseen naisten tekstiilitehtaassa toteuttamaan lakkoon. Liliana Kandelin ja Françoise Picqin mukaan lakon liittyminen naistenpäivään olisi kuitenkin keksitty 1955, jotta päivän yhteys maailman kommunistiseen liikkeeseen ja Neuvostoliittoon voitiin irrottaa ja näin parantaa naisten tasa-arvoa Länsi-Euroopassa ilman siihen siellä liittyviä aatteellisia ennakkoluuloja.

Sosialistisen internationaalin naisten toisessa, Kööpenhaminassa 26.–27. elokuuta 1910 Nørrebron työväentalossa pidetyssä konferenssissa saksalaisen sosialistin Clara Zetkinin ehdotuksesta yli sata naista 17 maasta yksimielisesti hyväksyi kansainvälisen naistenpäivän. Konferenssi ei määritellyt tarkkaa päivämäärää. Kokouksessa olivat keskeisellä sijalla saksalainen Clara Zetkin, venäläinen Aleksandra Kollontai ja italianukrainalainen Anželika Balabanova. Kokoukseen osallistuneesta tanskalaisesta Nina Bangista tuli maailman ensimmäinen naisministeri Tanskan ensimmäiseen sosialidemokraattiseen hallitukseen 1924. Kokouksessa oli läsnä viisi suomalaisnaista, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan jäseniä. Virallinen suomalaisedustaja oli Ida Aalle-Teljo. Neljä muuta olivat Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää.

Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 19. maaliskuuta 1911, jolloin Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yli miljoona naista ja miestä. He vaativat naisille äänioikeutta, työoikeutta, oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Ensimmäisen maailmansodan aikaan naistenpäivä liittyi rauhanliikkeeseen. Sen seurauksena päivän vietto levisi vuonna 1913 myös Venäjän keisarikuntaan. Muualla Euroopassa naiset protestoivat myös sotaa vastaan.

8. maaliskuuta 1917 alkoivat tekstiiliteollisuuden naiset Pietarissa lakkoilla elintarviketilanteen vuoksi ja lakkoilun laajetessa joutui Venäjän keisari Nikolai II luovuttamaan kruununsa veljelleen, joka kieltäytyi siitä ja Venäjä siirtyi väliaikaisen hallituksen aikakauteen.

Kansainvälisestä naistenpäivästä on kasvanut 1900-luvun aikana sosialistisen liikkeen mukana todella maailmanlaajuinen juhlapäivä. Yhdistyneet kansakunnat järjestää vuosittain naistenpäivän konferenssin, jonka tarkoituksena on edistää naistenoikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. YK julisti vuoden 1975 Kansainväliseksi naistenvuodeksi. Naistenvuoden maailmankonferenssissa hyväksyttiin suunnitelma naisten aseman edistämiseksi, ja YK:n yleiskokous julisti sen toteuttamiseksi naisten vuosikymmenen (1976–1985).

Lähteet: YK, Wikipedia

2 thoughts on “Tänään on kansainvälinen naistenpäivä, kuinka syntyi kyseinen päivä

  • 8.3.2017 at 08:45
    Permalink

    Koskahan me saadaan ”Kansainvälinen iestenpäivä”? Tai maanviljelijöille ”Oikeutta isännille” päivä? Tai ”Pelastakaa valkoiset ry”, puhumattakaan ”Globalismin uhrien päivä”?

    Miksi poikkeuksetta valkoinen mies on syyllinen? Siksikö että hän tekee työtä oman elintasonsa ja yhtesikuntansa eteen? Että hän opiskelee ja kehittyy?

    Reply
  • 8.3.2017 at 12:20
    Permalink

    Haluan valkoisen heteronpäivän.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.