1. Millainen tausta teillä on kiusaamisen suhteen?
Mane:
Itseäni on kiusattu ala-asteeltä lähtien. En ollut itsekkään se kilteimmästä päästä oleva poika, mutta mitä pidemmälle pääsi, sen enemmän se kiusaaminen kohdistui itseeni. Koko yläaste oli käytännössä yhtä helvettiä. Mukavia ystäviäkin toki sai, joista vain muutama jäi pitkäaikaisemmaksi kaveruussuhteeksi. Enemmän sieltä jäi mieleen se vähintään joka viikkoinen kiusaaminen kun minua haukuttiin, arvosteltiin ja kampittiin, reppuuni syljettiin, minua lyötiin ja päälleni hyökittiin, ruokalassa vedettiin tuoli alta, tarjottimia kasattiin minun tarjottimen päälle jne. Sitä myös joutui katsomaan sivusta kun omia kavereita haukuttiin ja kiusattiin. Yksi kaverini joutui vaihtamaan koulua hänen kiusaamisen vuoksi. Ysille siirryttäessä sitä alkoi kostaa itselle tehtyä vääryyttä ja mielipahaa ja ”mopotti” silloisia seiskaluokkalaisia. Ei läheskään yhtä pahasti, saati fyysisesti, mutta kiusaa se on pienikin kiusa.
Uskon että monelle käy juurikin näin, että sitä purkaa pahaa oloa sitten kostamalla muille. Jälkeenpäin tuokin kaduttaa syvästi.
Vainis:
Olen nähnyt molemmat puolet, ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Nuorena itsensä todistamisen tarve on monella niin kova, että uskon sen olevan suurin syy koko ilmiöön, vanhemmaksi kasvaessa sitä on hyväksynyt omat heikkoutensa ja vahvuutensa eikä enää ole välittänyt kiusaajista, eikä itsellä ole ollut tarvetta kiusata ketään.
DJ Kalu:
Olen ollut koulussa itsekkin niin kiusaaja, kuin kiusattu.
Assi Ilona:
Oon kokenut ala-asteella kiusaamista. Ylä-asteen alussa tapahtui yksi aika iso nolaamistilanne, joka oli mulle aika rankka. Oon myös todistanut, kun mun kavereita kiusataan. Pahin tapauksista päättyi puukotukseen.
2. Onko kiusaaminen jättänyt jälkensä elämään, vai oletteko päässeet yli siitä ja miten?
Mane:
Olen päässyt sinällään yli, sekä kiitollinen että myös ihmeissäni että jaksoin tuon yläasteen läpi rämpiä sen suuremmitta ongelmitta. Toki varmasti tämänhetkiseen ajatusmaailmaan vaikuttaa tuo ajanjakso elämässäni, niin hyvässä kun pahassa. Sitä osaa arvostaa erilailla elämää, kun voi olla nyt vapaammin oma itsensä. Kyllä ne sanat ja teot sisimmissä edelleen loukkaa, mutta kaikki se teki musta itseni, ja ilman sitä en saattais olla tässä asemassa nyt, en olis saanut purettua niitä paskoja fiiliksiä myöhemmin kappaleiksi, joista jengi digaa ja on satojen yhteydenottojen mukaan saanut voimaa itsekkin jaksaa ja astua kiusaamista vastaan. Ne teki musta vahvemman.
Vainis:
Molemmat puolet eläneenä, sitä haluaa olla tukena kiusatulle ja puhua järkeä kiusaajalle.
DJ Kalu:
Toivuin ajanmittaa kiusaamisesta ja häpeän edelleen sitä kun sorruin itse myös kiusaamaan muita.
Assi Ilona:
Olen itse päässyt yli, mutta itsetuntoon se on vaikuttanut pahasti ja sen korjaaminen on ollut iso duuni esim. suurin syy mun (jo nyt edesmenneeseen) esiintymiskammoon oli kiusaamisesta aiheutuneet traumat ja koska mun kiusaajani oli poikia niin kyllä se on vaikuttanut myös mun asenteeseen miehiä kohtaan, valitettavasti.
3. Mikä sai teidät tekemään kappaleen pintaa syvempään?
Mane:
Juurikin henkilökohtaiset kokemukset ja näkemykset oli itsellä se pohja tähän. Haluttiin tehdä vähän erilaista musaa välillä fiilispohjalta, toivoen että saataisiin vähän avattua ihmisten silmiä ja saada heidät tajuamaan ihmisten sisäinen hyvyys. Pinnallisuus, kiusaaminen ja syrjiminen on tärkeitä teemoja mielestäni ottaa esille ja saada niitä kitkettyä ja niistä puhuttua avoimesti.
Vainis:
Kappale syntyi vastapainona levyn muulle materiaalille, haluttiin tuoda esille meitä lähellä olevaa sanomaa ja kertoa meidän omista fiiliksistä. Biisiä ei tehty pelkästään kiusaamisen vastaisuus mielessä, vaan enemmänkin kertomaan siitä fiiliksestä mitä mekin kohdataan ympärillä; ihmiset suostuu näkeen vain sen mitä ulospäin näkyy. Kappaleen lopputulos kuitenkin sopi syrjimisen-, sekä kiusaamisenvastaiseen teemaan ja haluttiin tarttua siihen, niin että saadaan myös kuulijat mukaan.
Assi Ilona:
Jätkät pyys mukaan, aihe oli loistava ja kun kuuntelin mitä he olivat saaneet aikaan, niin kertsi synty mun päässä ihan hetkessä-se oli siinä- ei tarvinnut enempää miettiä. Tottakai lähdin mukaan ja olen tyytyväinen, että lähdin. Kiusaamisen vastaisissa tapahtumissa oon ollu aiemminkin mukana ja ne on mulle tärkeitä.
4. Oletteko muulla tavoin aktiivisia kiusaamisen estämiseksi?
Mane:
Olemme olleet mukana punaisen ristin järjestämässä ”Music Against Racism” – tapahtumassa esiintymässä sekä tehneet rasismin vastaisen kappaleenkin. Myös olemme olleet aiemmin Raumanmeren koululla kiusaamisenvastaisessa tapahtumassa paneelikeskustelussa puhumassa asiasta, sekä esiintymässä. Kemiössä olemme olleet koulukiusaamisen vuoksi henkensä menettäneen Tomin muistokonsertissa esiintymässä, sekä myös Nyt riittää! -koulukiusaamisen vastaisessa konsertissa Sibeliustalolla Brädin, sekä Mikael Gabrielin kanssa.
Olen tehnyt myös muutaman hyvän vastaanoton saaneen kappaleen aiemminkin kiusaamiseen liittyen (Heikomman puolel, Kestäny, Vahvempana).
Vainis:
Pyrimme vuosittain osallistumaan yhteen tai useampaan kamppanjaan/tapahtumaan kiusaamisen estämiseksi.
Assi Ilona:
Olen esiintynyt tapahtumissa kiusaamista vastaan. Kirjoitin myös aikoinaan blogia asiasta, mutta jouduin poistamaan kirjoitukset kun kävi mielen päälle.
5. Olette saaneet hienon määrän porukkaa mukaan videolle, millä mielellä mukana olleet lähtivät mukaan?
(ex-laskettelija Pekka Hyysalo, Scandinavian Hunks, Kansanedustaja Olli-Poika Parviainen, rockbändi Kormus, Taikuri Jokeri Pokeri Box, Simo Frangen, Tubettaja Daniel Okas, Räppäri Jyrise, Laulaja Benjamin Enroth, Laulaja Habio, näyttelijä Kirsi Ståhlberg, rockbändi Rock Criminals, rockbändi Rockwalli, näyttelijä Jarkko Nyman, Rap-duo Pää-äijät, Räppäri Alamaa, joku paikallinen bändi ja muusikko Raappana.)
Mane:
Joo kyllä, oltiin itsekkin tosi positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka moni tähän halusi lähteä mukaan!
Lähes kaikki ketä itse kysyimme myös lähtivät suoriltaan messiin, kun kerroimme ideastamme ja soitatimme kappaleen heille.
Vainis:
Monelle asia oli selkeästi tärkeä eikä sen isompia neuvotteluita kenenkään kohdalla tarvittu.
Assi Ilona:
Itse olin videosta ihan fiiliksissä, ihan omanlainen juttu ja en ihmettele yhtään, että jengi oli näin messissä!
Mansesteri yhtyeenä:
Olemme kahden artistin ja DJ:n luotsaama hiphop trio Tampereelta. Ollaan oltu pystyssä 2009 vuodesta lähtien, jonka varrella artistit Sarkastinen ja Inde jäivät bändistä poies.
Olemme Suomen yksi eniten keikkailevista omakustanteisista bändeistä, heitämme sen pyöreästi 90 keikkaa vuodessa pitkin Suomea. Tarkoitus kokoajan tähdätä korkeammalle!
Yhteiskeikoilla Olemme olleet mm. Elastisen, Mikael Gabrielin, Matti Nykäsen, Jussi Aaltosen, Arttu Wiskarin, Pate Mustajärven, Apulannan, JVG:n, Robinin, Majurin, Uniikin, Anna Abreun, Antti Tuiskun, Jontte Valosaaren, Brädin, Mäkin, Kuben, Lord Est:in, Teflon Brothersin, Justimuksen, Sannin, Jannika B:n, sekä Petri Nygårdinkin kanssa!
Meidän musiikki on tyyliltään nykyään menevää rock-henkistä räppiä, jota kutsumme nimellä ”RamHop”. Kappaleiden teemat vaihtelee laidasta laitaan, mutta sitähän se elämäkin juuri on, välillä itketään ja välillä nauretaan!
Ollaan neljä levyä julkaistu aiemmin (EP20 [2010], Kolminaatio [2011], Kun Mikään Ei Ole Pyhää [2013], Paratiisi Palaa [2015] ) Ja nyt meillä ilmestyy 31.1. ulos meidän tuorein albumi ”Maskin Alta”. Levyllä on vierailemassa mm. Popedan kitaravirtuoosi Costello Hautamäki, Tamperelaisen ”Mustat Enkelit” -bändin solisti Jussi Aaltonen, sekä myös pitkän soolouran hiphopin saralla tehnyt Juju. Rakennettiin palapeliä kohdilleen aikamme ja annettiin itsestämme irti enemmän kun ikinä. Meidän aiempi Paratiisi palaa -albumi anto meille tosi hyvän jalansijan ja startin tehdä sellasta musaa mitä tosissaan itse halutaan tehdä. Ei olla koskaan haluttu kulkee helpointa reittiä ja tehdä suoraan sitä mitä valtavirta janoaa, vaan tehty aina omilla ehdoilla, omilla sanomattomilla säännöillä ja omalla tyylillä.
Maskin alta -levy on just sitä, rehellistä ja sensuroimatonta Mansesteria. Levy on tuttuun tapaan sisällöllisesti laidasta laitaan, röyhkeetä egoilua, juomakansan bilemeininkiä, mutta taas vice versa- kiusaamisen ja syrjinnän vastaista fiilistelyä, elämän todellisten arvojen funtsimista ja tottakai myös pakollinen ajankohtainen salibiisi omaan tyyliin. Löytyneehän sieltä toki vähän pilke silmäkulmassa tehtyä vääntöö parisuhteiden koukeroistakin. Kultaa jo etukäteen striimannut lätkäfanien kestohitti ”Saravon Pekka” löytyy levyn biisilistalta myös.
Tuleva levy ilmestyy siis 31.1 ja sen pystyy tilaamaan täältä:
Viralliset levynjulkaisubileet pidetään kotikentällä Tampereella Jack The Rooster -ravintolassa 3.2. Tulossa iso ja merkityksellinen ilta kaikille! Roudataan mukana vähän yllätysesiintyjääkin. Ilmaset bileet kaikille täysi-ikäisille, suositteleen tuleen zekkaan! Tapahtumaan voit osallistua täältä:
Levynjulkaisun yhteydessä lupaamme kuuntelijoille julkaista sosiaalisessa mediassa samalla jotain muutakin spesiaalia myös!
Meidän keikkamyynti pyörii täysillä tälle vuodelle nyt! RockHopper Angecy -ohjelmatoimisto hoitaa meidän keikkabuukkauset nykyään pääosin, joten jos haluat buukata Mansesterin keikalle, ota heihin suoraan yhteyttä!
Kotisivuiltamme löytyy meidän tulevaa keikkakalenteria, kaikkia esiintymisiä ei voida vielä julkistaa. Meidän alati päivittyvä keikkalista löytyy tästä:
Assi Ilona:
Olen urbaania poppia hyvinkin erilaisin twistein luova laulaja/lauluntekijä Lahdesta. Olen tehnyt musiikkia nimellä ASSI ILONA jo yli 10 vuotta. Seuraava keikka on 25.1 Helsingissä Arabian nuorisotaloilla. Uutta musaa on työnalla ja ystävänpäivänä julkaistaan aivan huikea video minun MIELENPAHOITTAJA singelstäni. Muhun voi tutustua paremmin täältä
4,437 total views, 1 views today
Gabbert finished the game with a
Ray Ban Sunglasses 60 per cent completion rating, as
Cheap MLB Jerseys well as two touchdowns and two interceptions. Considering Gabbert’s average
cheap authentic jordans completion percentage was just over 50 per cent in his rookie season, he has evidently improved.. Excess skin on your neck is an unsightly reality for many people. This can manifest itself in the form of a double chin or those ugly lines that run horizontally from one side of your neck to the other. Helps repair muscle. Good times to take it is after your workout and before you go to sleep. Detox diets work extremely well for weight loss. With millions of Americans overweight along with childhood obesity at an all time high, starting a balanced diet that contains all four food groups as well as drinking a large amount of water is key for optimal health. The purpose of this previous protocol was to obtain highly purified MNs, but not to optimize cell yields5. Indeed, the enriched MNs band was only collected at the 1.04g/mol interface to maintain high purity. Both sides blamed the other but they did appear to agree that it had something to do with the necessary paperwork failing to go through on time, which in turn was reportedly down to Real Madrid’s failure to open a document sent to them by United. Cue a lot of memes involving that irritating Microsoft Office Paper Clip and probably a severe rollicking for the IT man at Real Madrid.. You will drive over hills
cheap MLB Jerseys and through creeks. (yes, I said through, not over.) Now you are in the wilderness. And the third 90 degree angle will be the forearm and hand. We want to make sure we use our legs in our jump shot. It is funny that there are programs whereby you can dive and feed SHARKS for an exciting Underwater experience, but not the nice little, harmless dolphins. Ever wonder why the sharks show up at dives after the Shark programs have been discontinued? Duh, we conditioned the Fish to the meals, so they make an appearance and wonder why we are not accommodating them. Dre Kirkpatrick has all the physical traits and skills to be one of the best Cornerbacks in the NFL for a
Cheap Jerseys From China long time. At 6’3″, 190, he still has the rare quickness and burst to truly shut down the other team’s best WR. The 2014 NFL season gets under way in earnest today, and one of the most promising games is tonight’s visit of the Indianapolis Colts to the Denver Broncos. The Colts are among the favourites to reach this season’s Super Bowl, while the Broncos, last season’s free scoring runners up, are led at quarterback by Peyton Manning, for so long the face of the Colts..
Aiheeseen liittyy