AD1627: Turkkilaiset Vestmannaeyjarilla Islannissa, Guðríður Símonardóttirin tarina.
Orjuus ja orjakauppa ovat synkkiä asioita, ja myös eurooppalaisten sovittamatonta syntitaakkaa. Tai ainakin niin on tapana ajatella, -tai suorastaan pakko. Onneksemme on olemassa todistajanlausuntoja myös vähemmän mustavalkoisen historiankuvan puolesta. Guðríður Símonardóttir, 1598–1682, ryöstettiin orjuuteen, mutta hän palasti takaisin, ja hänen tarinansa tunnetaan.
Guðríður, tai Gudrun, eli Vestmannaeyjarin saaren kalastajayhteisössä aviomiehensä kanssa normaalia työteliästä perhe-elämää vuonna 1627, kun hollantilaisen petturin, tai renegaatin, Jan Janszoon van Haarlemin luotsaamat Turkin lipun alla purjehtivat algerialaiset merirosvot hyökkäsivät Vestmannalle, Heimaeyelle ja joihinkin paikkoihin Islannin pääsaarella. Suurelle joukolle islantilaisia se merkitsi väkivaltaista kuolemaa, ja 242:lle kuljetusta Algerian orjamarkkinoille. Pohjois-Afrikan ”barbareskivaltiot”, kuten niitä raakojen tapojensa perusteella nimitettiin, olivat muodollisesti Turkin sulttaanin alaisia, mutta yhä syvemmälle mädännäisyyteensä vajoava Turkin keskushallinto ei ollut lainkaan kiinnostunut näiden alamaistensa hyvinvoinnista, eikä varsinkaan pahoista teoista. Turkin hallinnolle riitti, että sai osan pohjoisafrikkalaisten harjoittaman merirosvouksen tuloista, ja Euroopan suurvallat pitivät aina jotain peliä Turkin kanssa, joten nekään eivät tarmokkaasti puuttuneet muslimien sikamaisuuksiin. Pohjois-Afrikan asukkaat, joille uskonto antoi luvan toimia häikäilemättömästi sekä ”vääräuskoisia” että kaikkia nais-sukupuolen edustajia kohtaan, harjoittivat po. rannikkojen ryöstelyä tällä erää 300:n vuoden ajan. Rosvous loppui vasta 1800-luvun alkupuolella USA:n laivaston ja merijalkaväen vastatoimiin kahdessa USA:n näitä roistovaltioita vastaan käymässä ”Barbareski-sodassa”, ja Ranskan stormatessa Algerin ja Tunisin satamat. Merirosvotuista laivoista ja ryöstetyiltä rannikoilta siepattujen eurooppalaisten kärsimykset roistovaltioissa eivät olleet mikään salaisuus, mutta toisin kuin USA:n etelän puuvillaplantaasien neekeriorjien kohdalla, ei ilmaantunut mainittavaa abolitionismia hedän asiastaan meluamaan. Englantilaisen merikapteeni Walter Crokerin raportti Algerissa näkemistään rääkätyistä vangituista merimiehistä levisi sen ajan lehdissä, mutta siihen ei hetikaan reagoitu. Kapteeni Croker vieraii Algerissä 1815. Vielä kurjempaa oli muslimien kaappaamien naisten kohtalo. ISIS-Da’eshin käytännöt 2014-16 Syyriassa ja Irakissa obvat paralleeleja tuon ajan tapojen kanssa. Muslimi-raidereiden tapana sekä rannikoilla että mm. Balkanilla oli saartaa yksinäinen kylä, ajaa aseilla uhaten yhteen puolikuoliaaksi peloteltuun laumaan sen asukkaat, tappaa niskoittelijat tai vastarintaa yrittävät, tai muutama pelotteeksi muuten vaan, ja valita naisista ja lapsista mukaanotettavat orjat. Toisinaan tapettiin ne joita ei viitsitty ottaa. Islanti, Englannin rannikot, Baleaarit, Korsika, Italia ja monet muutkin barbareski-merirosvojen saavutettavissa olevat rannikot joutuivat säännöllisten hyökkäyksien kohteiksi. Euroopasta poiskuljetettujen ihmisten kokonaismäärästä puhuttaessa käytetään seitsennumeroisia lukuja. Islannissa oli pitkään 1900-luvulle voimassa laki, joka kielsi maihinnousseiden turkkilaisten minkäänlaisen auttamisen rangaistuksen uhalla, ja velvoitti kaikki osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan turkkilaisten etsimiseen ja tappamiseen. Toisaalla kerromme Grace O´Malley:n irlantilaisesta merirosvolaivastosta, joka Englannin vastustamisen lisäksi tuhosi ”uskottomien” laivat niitä tavatessaan. Irlannin länsirannikko ei ollut lainkaan hyvää seutua pohjoisafrikkalaisille. Korsika joutui usein muslimirosvojen hyökkäyksen kohteeksi, y.o. piirros havainnollistaa sikäläisiä tapahtumia. Muslimit olivat hissukseen puolisentoistasataa vuotta, kun heidän laivastonsa oli poltettu Algerin ja Tunisin satamiin, ja britit olivat saaneet Sudanissa käyttöönsä vesijäähdytteiset Maxim-etälamauttimet Mahdin dervishien rauhoittamiseksi. Tänä aikana sivistynyt maailma ei välittänyt muistella näitä juttuja, joita tänään käsittelemme, ja monet alkoivat pitää realistisia kuvauksia po. uskonsotureiden teoista ”imperialistien propagandana”. Nyt, 2000-luvulla, meillä on nähtävinä aivan samat tapahtumat, -ja omassa ajassamme tapahtuneina. Hän lienee kehunut islantilaisia vaaleita tyttöjä pohjoisafrikkalaisille, kun oli saanut heidät lähtemään näin pitkälle. Algerissa tai Tunisissa siepattuja odottivat orjamarkkinat. Ne olivat hyvin julmia näytelmiä, joissa ei paljoa ihmisarvoa kunnioitettu, -kuten ei kunnioittanut paikallinen uskontokaan. Guðríður Símonardóttir päätyi tänne, muiden 242:n tuon ryöstöretken yhteydessä siepatun kanssa. kirjallisuudessa hänen mainitaan toimineen 10 muslimimaailmassa viettämäänsä vuotta ”concubiinina”. Kun Tanskan kuningas oli lopulta onnistunut, v.1637, neuvottelemaan Tanskasta, Norjasta ja Islannista ryöstettyjen ostamisesta vapaaksi, oli heistä hyvin harvoja enää jäljellä tai löydettävissä. Gudrun kuului näihin onnellisiin. Vapautetut saatiin siis haettua Kööpenhaminaan, jossa heitä alettiin sopeuttaa takaisin kristilliseen elämään. Emme tiedä muista, kuin Gudrunista. Hän oli säilyttänyt sekä fyysisen terveytensä että mielen tasapainonsa. Rehabilitointi tapahtui jonkinlaisessa tilapäisessä hoitopaikassa, jossa työskenteli myös nuori islantilainen pastori Hallgrímur Pétursson, joka valmistautui samoihin aikoihin siirtymään seurakuntatyöhön kotisaarelleen. Gudrunista ja Hallgrimurista tuli toisilleen läheiset. Kun molemmat palasivat Islantiin, selvisi ettei Gudrunin aviomies ollut enää elossa. He avioituivat, ja Hellgrimur ryhtyi hoitamaan papin virkaa. Monille islantilaisille Gudrun oli kuitenkin ”langennut nainen”, eikä pariskunnan elämä ollut aina helppoa. Hallgrimur antoi merkittävän panoksen Islannin kirkolliselle ja kulttuurielämälle, pappina ja runoilijana. Gudrun kuoli v.1682, 45 vuotta vapautumisensa jälkeen. Hallgrimur oli kuollut jo 1674. |
Guðríður Símonardóttiria muistetaan Islannissa. Hänestä on kirjoitettu viime aikoina paljon, ja hänelle on pystytetty muistomerkkejä. Alla kuvattu on Heimaeyellä.
Muslimien orjienmetsästys Euroopasta oli mittakaavaltaan afrikkalaisen orjakaupan luokkaa.
Eurooppalaisiin kohdistuu outo syyllistäminen, jonka tavoitteet eivät näytä lainkaan yhtä puhtailta, kuin se tekopyhyys jonka suojissa yksipuolinen syyllistäminen ja mustavalkoisen maailmankuvan levittäminen toimii.Sekaantuessaan Afrikan mantereen asioihin eurooppalaiset ryhtyivät käyttämään sikäläisiä menetelmiä, mikä tietty on väärin ja moraalitonta, mutta jos kokonaiskuvasta jätetään pois eurooppalaisiin vuosisatoja kohdistuneet vääryydet, ei olla vahvistamassa ihmisoikeuksien kunnioittamassa, eikä absolutisoimassa universaalia moraalia, vaan rakentamassa jotakin valheelle.Saadaan tulokseksi millainen maailmankuva tahansa, se lepää miljoonien murhattujen eurooppalaisten luiden päällä, jos kuvakieli sallitaan. Meidän on korkea aika lopettaa epäkelvon syyllisyyden märehtiminen, -varsinkin kun kimppuumme ollaan taas käymässä. |
2,407 total views, 1 views today
Eihän sikakaan pääse itseään pakoon. Eurooppaan tarvittaisiin nyt yksi Vlad Seivästäjä joka estäisi islamin tulon maahan sekä idästä että etelästä. Mutta mistä löytyy näinä tabletin-lääpintä-päivinä suoraselkäisiä miehiä?
Löytyisihän niitä, mutta kuka lähtee ekana uhraamaan elintasonsa ja yhteiskunnallisen asemansa (ts. astuu ulos ns. ”kultaisesta vankilasta”)? Kuka haluaa yhteiskunnan hylkiöksi ja äänekkään ja raa’an suvakkivähemmistön sylkykupiksi? Ei, vaan yhteiskunnan on romahdettava ensin täydellisesti ennen kuin kenenkään kannattaa edes harkita selootin roolia kohdallensa. Vasta ns. modernin läntisen yhteiskuntarakenteen täydellinen romahdus, joka on rakennettu humanismin savijalkojen varaan, mahdollistaa ns. vanhojen hyvien konstien käyttöönoton. Ikävää sikäli että mikään tätä vähäisempi ei enää riitä tilanteessa jossa maanpetoshallitus toivottaa kieli pitkällä tervetulleiksi meidän(ja kohtuuden nimissä toivon että myös heidän) tulevat alistajat ja murhaajat.
Ei missään tapauksessa pidä odotella tilanteen pahenemista, vaan herätellä ihmisiä just nyt.
Suomalaisiakin kaapattiin orjiksi etelään samaan aikaan, kun jahvenuskoa iskostettiin esivanhempiimme:
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002892030.html