Itsenäisyyspäivänä useita kansallismielisten tapahtumia

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja Helsingin poliisille on ilmoitettu jo useista mielenosoituksista, marsseista sekä muista tapahtumista.

Velallisten tuki ry järjestää kello 12 alkaen ”1990-luvun yrittäjäuhrien muistotilaisuus” -nimeä kantavan kynttiläkulkueen Kauppatorilta Narinkkatorille.
kynttilakulkue
Tapahtumasivulla kuvataan kulkuetta :
1990 -luvulla laman uhreiksi joutuneista yrittäjistä noin 14 500 on tehnyt itsemurhan. Velallisten tuki -ryhmä järjestää näiden yrittäjien muistoksi Kynttiläkulkueen Suomen itsenäisyyspäivänä Helsingissä.

Klo 12:00 kulkueen väki kokoontuu Esplanadin puiston keskellä Johan Ludvig Runebergin patsaan luona. Runebergin patsaan ympärillä Kynttiläkulkueen väki laulaa Maamme -laulun, jonka jälkeen väki muodostaa kulkueen. Facebookin tapahtumasivu https://www.facebook.com/events/1821732161444634/

Linnake Suomi tapahtuma alkaa Kansalaistorilla klo 14:30.
linnake-suomi
Yksi tapahtuman järjestäjistä Panu Huuhtanen kertoo Linnake Suomen tapahtumassa luettavan Ilja Janitskinin tervehdyksen/puheen, lisäksi Junes Lokka ja Tiina Wiik ovat antamassa oman panoksensa tilaisuuden alussa.

Tapahtumasivulla kerrotaan seuravaa: Tämä on Suomen itsenäisyyden palauttamista vaativien kansallismielisten ryhmien ja ihmisten Itsenäisyyspäivän tapahtuma.
Määrittelemme Suomen itsenäisyyden niin, että se vaatii eroa EU:sta. Linnake Suomessa mukana olevat yhteisöt ovat vaihtoehto kaikille suurille puolueillle. Niiden puolueohjelmissa – perussuomalaiset mukaanlukien – ei nimittäin EU-eroa vaadita eikä edes kansanäänestystä asiasta.
Linnake Suomi ei kannata Suomen täyttä itsenäisyyttä vain periaatteessa, vaan myös käytännössä. Siksipä kokoamme Kansalaistorilla myös kannattajakortteja kansallismielisille puoluehankkeille ja allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen EU:sta eroamiseksi: FIXIT NOW! Facebookin tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/1023275704462094/

Pohjoismainen Vastarintaliike kokoontuu klo 15:30 Hakaniementorille mistä lähtee marssi.
Tapahtumasta kerrotaan seuraavaa, vastarinnan julkaisussa:

kohti-vapautta
Mikä tapahtuman tarkoitus on?

Tapahtuman tarkoitus on osoittaa kunnioitusta sekä menneiden aikojen että nykyisyyden ja tulevaisuuden itsenäisyystaistelijoille. Tahdomme myös ihmisten ymmärtävän, ettemme elä vapaudessa, vaikka meille niin uskotellaan. Tahdomme saada vapautemme, ja olemme valmiita taistelemaan sen puolesta.

 

Kuka saa tulla? Kaikki, jotka tahtovat nähdä ulkopuolisten hallitsijoiden määräysvallasta vapaan kansan, ovat tervetulleita ikään, sukupuoleen tai varallisuuteen katsomatta.

Edellyttääkö marssille osallistuminen kuulumista Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen? Ei edellytä. Myös muiden poliittisten järjestöjen jäsenet ovat tervetulleita, mikäli allekirjoittavat marssin arvot.

Mitä kokoontumispaikalla tapahtuu? Suunnitelma on kokoontua Hakaniementorin laidalla kello 15.30. Sieltä lähdemme kello 16.00 marssimaan kohti J. V. Snellmanin patsasta. Ennen marssin alkamista käymme läpi kaikkien paikallaolijoiden kuullen tapahtumaan liittyvän ohjeistuksen, joten olettehan ajoissa paikalla!

Pääpisteessä pidämme puheita. Puheiden jälkeen tapahtuma päättyy, mutta ainakin suurin osa osallistujista jatkaa tästä kävellen Töölöntorille, missä on 612-kulkueen lähtöpiste.

Narinkkatorilla on Kansallismielinen Itsenäisyysjuhla Klo 15:30
sisun-hassakkaTapahtumasivulta:
Kokoonnumme kunnioittamaan Itsenäistä kotimaatamme ja avaamme tulevan 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden.
Kansallismielinen ohjelmamme sisältää juhlapuheita ja musiikkia.
Tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/2065277870165825/

612-Soihtukulkue lähtee Töölöntorilta klo 18:30
soihtukulkueTapahtumasivulta:
612.fi-yhdistys toivottaa kaikki tervetulleiksi kolmatta kertaa järjestettävään soihtukulkueeseen. Soihtukulkue on tapamme osoittaa kunnioitusta Suomen itsenäisyyttä ja sitä rakentaneiden ja puolustaneiden muistoa kohtaan. Kulkueen osallistujamäärä kolminkertaistui viime vuonna haastavista sääolosuhteista huolimatta ja odotettavissa on, että se kasvaa entisestään. Liity siis maanmiestesi ja -naistesi joukkoon ja tee kanssamme tästä itsenäisyyspäivästä unohtumaton kokemus. Tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/1260828117272579/

aarivasemmisto-mellakoi
Äärivasemmisto on myös ilmoittanut tulevansa mellakoimaan tänäkin vuonna. Poliisi on äärivasemmiston uhkailut ottanut tosissaan. Poliisilla on huomattavat resurssit käytettävissä ja Helsingin poliisista viestitään, että normaali kansalainen voidaan pitää turvassa mellakoitsijoista. 6.12.2015 yli 130 äärivasemmistolaista mellakoitsijaa vietiin poliisivankilaan. On odotettavissa äärivasemmistolaisten mellakointia myös tänä vuonna.

4 thoughts on “Itsenäisyyspäivänä useita kansallismielisten tapahtumia

  • 3.12.2016 at 08:56
    Permalink

    Minusta koko linnanjuhlat pitäisi lopettaa. Ensinnäkään Suomi ei enää ole itsenäinen. EU sanelee mitä Suomi saa ja mitä sen täytyy tehdä. Toisekseen on väärin että aina samat ylipalkatut rasvamahat käyvät linnanjuhlissa itseään näyttämässä. Samaan aikaan kun köyhiltä viedään heidän viimeiset ruokarahat jotta kansanedustajat voivat nostaa jo valmiiksi ylisuuria palkkojaan laitetaan kymmeniä tuhansia muutaman tunnin juhlaan josta ei ole iloa kellekään muulle kuin jälleen kerran ylipalkatuille edustajille.

    Reply
  • 3.12.2016 at 12:28
    Permalink

    Mistä laskelmista on saatu tuo 14 500 itsemurhan tehnyttä yrittäjää? Onko todistetta? Valehtelu ei auta asiaa, se vie uskottavuutta muilta, todenperäisiltäkin jutuilta.

    Reply
    • 3.12.2016 at 15:37
      Permalink

      Jukka Davidson on käyttänyt tätä lukua.

      Reply
  • Pingback: Riskienhallintayhtiöt varoittavat Helsingin itsenäisyyspäivästä. - Nykysuomi.com

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.