HOK-Elanto perui Suomalaisuuden Liiton tilaisuuden 06.12.

Suomalaisuuden liitto oli järjestämässä jäsenilleen ja ystävilleen pienehköä ravintolatapaamista itsenäisyyspäiväksi. Eilen HOK-Elanto, jonka tiloihin tapahtuma oli sovittu, perui tehdyn sopimuksen.

Suomalaisuuden Liiton edustaja keskusteli tänään puhelimitse HOK-Elannon edustajan kanssa. Puhelinkeskustelussa kävi ilmi, että keikan perumisen pääsyyt olivat seuraavat:

– Moni henkilö oli valittanut keikasta sähköpostitse
– Keikalla nostetaan esille suomalaiskansallista identiteettiä

Puhelinkeskustelun perusteella keikan perumisen syy ei siis liittyisi mitenkään esiintyjään. Vastausta siihen, mitä pahaa suomalaiskansallisen identiteetin esille nostamisessa on, emme saaneet.

Olemme vielä vähän ymmällämme tapahtuneesta. Olemme pahoillamme. Yritämme vielä keksiä jotain uutta muotoa tapahtumallemme.

Kun ravintoloitsija ei ole kertonut tarkemmin kieltonsa perusteita, emme tiedä ovatko HOK-Elannon tilat käytettävissä esm. suomenruotsalaista identiteettiä vaaliville tilaisuuksille. Myös monet maahanmuuttajaryhmät ja vähemmistöt järjestävät toimintaa oman identiteettinsä vaalimiseksi. Heillä on ollut hyvin harvoin huonoja kokemuksia kokoontumis- ja juhlahuoneistojen saannissa.

https://www.facebook.com/events/187913434949132/?active_tab=discussion

Suomalaisuuden Liiton tilaisuudessa oli tarkoitus olla elävää musiikkia, esiintyjänä folkrock-yhtye ’Pyhä Kuolema’. (Otsikkokuvassa)

Liitto etsii vielä uutta paikkaa tilaisuudelleen. Nyt peruuntuneessa paikassa oli varauduttu alle 100:aan kuulijaan. di-gold

5 thoughts on “HOK-Elanto perui Suomalaisuuden Liiton tilaisuuden 06.12.

  • 30.11.2016 at 17:31
    Permalink

    Arvoisat suomalaisuuden ystävät,

    Meillä on erittäin ikävää kerrottavaa teille. Maamme yhteiskunnallinen ilmapiiri alkaa olla erittäin onneton. Tästä viimeisenä osoituksena on hetki sitten saamamme viesti itsenäisyyspäivän suomenmielisen keikan tapahtumapaikkana olevan William K:n taustalla olevasta HOK-Elannosta.

    HOK-Elannon toimialajohtaja Jouko Heinosen mukaan suomenmielisen keikkamme esiintyjä Pyhä Kuolema ei vastaa HOK-Elannon arvoja ”suvaitsevaisuudesta ja eri kansanryhmien yhteisymmärryksestä”. Tämän vuoksi he haluavat perua koko keikan.

    Mielestämme Jouko Heinosen väitteelle ei ole perusteita. Itsenäisyyspäivän suomenmielisen keikan tarkoitus on ollut koota isänmaallisia ihmisiä yhteen hyvässä, myönteisessä hengessä ja laulaa yhdessä suomalaiskansallisten laulujen klassikoita.

    Suomalaisuuden Liitolla on ollut koko ajan hyvä yhteisymmärrys HOK-Elannon henkilökunnan kanssa tapahtumamme myönteisestä luonteesta. Löytäessämme Pyhän Kuoleman esiintyjäksi niin me Suomalaisuuden Liitossa kuin William K:ssa etsimme taustatietoa esiintyjästä emmekä löytäneet mitään, mikä olisi estänyt hänen valintansa esiintyjäksi.

    Nyt kuitenkin heidän saamansa vihainen palaute on saanut heidät säikähtämään tervehenkistä suomalaiskansallista tilaisuutta. Kaikille päätöksille olisi kuitenkin oltava hyvät perusteet. Ne puuttuvat nyt täysin.

    Vaadimme toimialajohtaja Jouko Heinosta ja HOK-Elantoa täsmentämään näkemystään siitä, että Pyhä Kuolema olisi heidän arvojensa vastainen. Mitkä ovat ne syyt, joita Suomalaisuuden Liitto ja HOK-Elannon oma henkilökunta eivät aikaisemmin löytäneet?

    Mikäli perusteita ei esitetä, niiden mahdollisesti puuttuessa kokonaan, vaarana on, että pieni mutta äänekäs joukko voi mielivaltaisesti määritellä sen, mikä on yhteiskunnallisesti sopivaa toimintaa. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että HOK-Elanto selvittää täsmällisesti, mitkä ovat suomenmielisen keikan perumisen syyt.

    HOK-Elanto, olette selityksen velkaa Suomalaisuuden Liitolle ja kaikille suomalaisuuden ystäville.

    Sakari Linden
    Toiminnanjohtaja, Suomalaisuuden Liitto ry

    Reply
  • 30.11.2016 at 19:53
    Permalink

    Voi helvetti ……. Kenellä on kykyä kaivaa ylös tietoja niistä ryhmittymistä, jotka ovat saaneet korottaa siellä identiteettiään? HOK:n sininen lenkki on ollut sitten viimeisen kerran ostoslistalla

    Reply
  • 30.11.2016 at 21:04
    Permalink

    Kaupalliset toimijat tekevät näissä vasemmisto terroristien ja anarkomarkojen peppureiän nuolemisissa kohtuu isin virheen. Anarkosossupummit kun eivät käytä heidän palveluitaan missään tapauksessa ja nyt lähtee kaikki normaalit ihmisetkin.

    Reply
  • 30.11.2016 at 21:06
    Permalink

    Suomalaisvihamielinen ja suomalaisrasistinen HOK meni sitte meidän sivulta boikottiin. Kiitos tiedosta.

    Reply
  • 1.12.2016 at 17:17
    Permalink

    Verkkolehti Sarastuksen tiedote asiasta:

    ”Kuten tähän mennessä kaikki luultavasti jo tietävät, neofolk-trubaduuri Pyhä kuolema joutui perumaan itsenäisyyspäivän keikkansa Mannerheimintien William K. -ravintolassa, kun ensin ravintolan haltija eli HOK-Elanto ja sitten tapahtuman järjestäjä eli Suomalaisuuden liitto vetäytyivät hankkeesta.

    On erittäin tärkeää, ettei tämän kaltaisen mielipidevainon ja uhkailun edessä antauduta, sillä se sairastuttaisi entisestään jo muutenkin nopeasti kriisiytyvää yhteiskuntaamme. On ymmärrettävä, ettei verkossa vellovan roskajoukon vaatimuksiin taipumalla ole mahdollista saavuttaa mitään muuta kuin uusia, entistäkin mielivaltaisempia ja kohtuuttomampia vaatimuksia.

    Tästä syystä Sarastus jatkaa keikan järjestämistä yhdessä artisti Pyhä kuoleman kanssa. Koska vallitseva yhteiskunnallinen tilanne on mitä on, korvaava keikkapaikka jääköön toistaiseksi salaisuudeksi. Ajankohta on sama kuin ennenkin, eli 6.12. klo 16.30.

    Ilmoitamme uuden keikkapaikan lähempänä H-hetkeä. Jos haluat tietää sen jo nyt, se onnistuu tekemällä nämä kaksi asiaa: 1. lähettämällä Sarastukseen sähköpostia tai fb-yksityisviestiä, 2. olemalla luotettava henkilö.

    Keikalta on myös saatavilla hiljattain painosta tulleita Sarastus-paitoja (katso linkki alta). Samoin Kiuas-kustantamon kirjoja saataneen jonkin verran paikalle. Suosittelemme vahvasti niin paitojen kuin kirjojenkin kanssa tekemään ennakkovarauksen, yllä mainittuja kanavia pitkin!

    Muistakaa myös lukea Timo Hännikäisen analyysi tapauksesta: https://sarastuslehti.com/20…/…/30/ilmiantokulttuurin-syopa/

    https://holvi.com/shop/Kiuaskirjat/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.