Entinen poliisijohtaja varoittaa Suomeen jäävien käännytettyjen ryhtyvän rikollisiksi.
Poliisijohtajan toimestaan äskettäin eläköitynyt poliisijohtaja Mikko Paatero jatkaa työtään suomalaisten turvallisuuden puolesta, -tavalla jolla ei voinut toimia viranhaltijana: Puhumalla suoraan.
Paatero varoittaa Suomeen jättäytyvien käännytettyjen turvapaikanhakijoiden etsiytyvän rikollisuuteen. Hän esittää varsin tylyt moitteet kirkolle, joka on suosinut maasta-poistamis -päätöstä odottavien piilottamista seurakuntien ja yksityisten kansalaisten toimesta.
Itse en hyväksi kirkonkaan ajattelua, jos se ottaisi suojiinsa laittomasti maassa olevat piilotellakseen heitä ja kieltäytymästä luovuttamaan heitä viranomaisten huostaan. Kirkon tehtävänä on auttaa hädässä olijoita kaikissa tilanteissa, sanotaan. Kysymys kuuluukin mistä kirkko tietää, että he ovat todellisessa hädässä. Jos tässä asiassa toimitaan yhteistyössä viranomaisten kanssa, toiminta on hyväksyttävää mutta laittomien piilottelu ei.
Miksi Paatero ei virassa ollessaan puhunut samanlailla?
On se kumma miten tällaiset kekkulit eivät silloin saa mitään aikaan kun heillä olisi valta. Verrataan nyt vaikka entisiä presidenttejämme Koivistoa ja Maraa. Toisaalta, Mara täytti taskujaan sen kun kerkesi…
Mutta siis Paaterokin olisi halutessaan voinut vaikuttaa asioihin. Nyt kun se on rivikansalainen niin kyllä nyt tulee teksitä kahdenkin edestä. Miksi useimmat johtajat ovat tällaisia pellejä?
Kyllä poliisijohdon suut on tukittu korkeammalta taholta. Näkeehän tuon jo siitä että sisäministeri sekä nykyinen ja entinen on tällä matut Suomeen-linjalla ja mistään uhkista ja vaarallisista tilanteista ei tiedoteta eikä anneta julkisuuteen vaikka laki niin vaatii!
Turvallisuustilanteista tiedottaminen kuuluu sisäministerin ja -ministeriön velvollisuuksiin mutta täällä se ei vaan toimi tai jos jotain sanotaan se on valhetta koska tämä kaikki on osa isompaa agendaa jota ohjataan ihan muualta.
TÄSSÄ TÄRKEÄ OPETUS RAAMATUSTA MYÖS SEURAKUNTIIN:
Johanneksen toinen kirje 1. luku, jakeet 10-11: Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.
kaverini on jo 2 matua pistänyt hengiltä ja lisää lähtee.ne poijaat on ahdin valtakunnassa ja sinne tulee menemään monta matua vielä.öisin on hyvä pistää noita kylmäksi
Hyvä matu on kuollut matu.kaverini on jo 2 matua lahdannut ja lisää lähtee.
Mistä Paatero tietää että kaikki (muodollisista syistä ) käännytetyt ovat rikollisia?