Anarkistijohtaja Brunila puolustaa rasistien oikeuksia

Antifasistijohtaja ja ulkomaalaisperäistä väenosaa väkivaltaan ja sabotaasiin kiihottava Mikael Brunila on ottanut kantaa Elielin aukion tapahtumiin Twitterissä. Brunila sanoo: ”Rasisteja ja fasisteja ei voi säätää lailla olemattomaksi, heitä ei voi pitkällä tähtäimellä kieltää toimimasta eikä heitä kaikkia voi laittaa vankilaan.”

”Jos ja kun heihin kohdistetaan uusia kontrollitoimia, ne tullaan vääjäämättä laajentamaan ainakin osin antifasisteihin”, Brunila jatkaa. Näiden sanojen jälkeen me voimme lopultakin haudata väitteen siitä, että on olemassa vain yksi ääripää. Punafasistit tarvitsevat kansallismielistä liikehdintää vastustettavakseen.

Mikael Brunila on vasemmistolaisen Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaja ja saa siis ainakin osin leipänsä kansallismielisen liikehdinnän vastustamisesta. Tämä lienee eräs byrokratian sairas muoto myös Suomessa, johon pelkäänpä, että kanavoidaan tavalla tai toisella julkista rahaa, kuten Saksassakin tehdään.

Historiallisestikin kiihkokansalliset liikkeet ovat syntyneet nimenomaan vastustamaan marxilaisuutta ja punafasismia. Vaikka liikkeiden nimet ovat sittemmin muuttuneet ja nykyisin puhutaankin anarkisteista ja antifasisteista, yhtään mikään ei oikeasti ole muuttunut.

2 thoughts on “Anarkistijohtaja Brunila puolustaa rasistien oikeuksia

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.