Solidium myy loputkin valtion omaisuudet?

Solidiumin tarpeellisuutta on kyselty, kun valtionyhtiöiden yms. omistajaohjausta hoitaa on oma erillinen yksikkö. Harri Sailas selittää mitä selittää, mutta todellinen syy puun ja kuoren väliin sijoitettuun yhtiöidenhallinta-yhtiöön lienee ne hankaluudet, joita istuville ministereille, kuten RKP:n ääntä kepun jäsenkirjalla hallituksessa edustavalle Anne Bernerille on koitunut kun poliittisen käskytyksen komentoketju on ollut liian lyhyt ja helposti näkyvä. Yle:

Solidiumin salkun tuotto on silti jäänyt jälkeen pörssin yleiskehityksestä. Viime torstaina yhtiö kertoi osakeomistusten tuoton vajonneen päättyneellä tilikaudella 8,9 prosenttia.

Jaettavien voittojen yhteismäärä yhtiöistä on painunut vuosi vuodelta, mutta valtio on ottanut omansa ja ylikin. Solidium on menneinä vuosina saanut rahoittaa valtion budjettitarpeita paljon suuremmilla summilla kuin sen yhtiöt tuottavat.

– Tämä käytäntö loppuu. Solidiumin tilitysvelvollisuudeksi jää kohdeyhtiöiden osingot. Tämä on meille hyvin selkeästi kommunikoitu, Sailas iloitsee Ylen verkkohaastattelussa.

Jos ja kun valtion pörssiomistuksia tulevaisuudessa myydään, Solidium saa pitää varat ja laittaa ne tuottamaan uusilla sijoituksilla.

On hyvin pahaenteistä, että Posti ja Neste on mainittu Sipilän keksimän ”kehitysyhtiön” yhteydessä. Ettei se tarkoittaisi Solidiumin myyntitiskille päätymistä, ja mehän tiedämme kuinka hyviä kauppoja nykyiset herrat osaa tehdä?. di-gold

Asiaa sivusivat Yle ja Verkkouutiset.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.